Demeter hyppäsi maihin ja Aza seurasi häntä.
- Sinä unohdat toisen käärön, kapteeni! sanoi jälkimäinen. — Sen pikku nyytin jätit venheeseen.
- Tahallani, vastasi Demeter, painaen hellästi suurempaa esinettä rintaansa vasten. — Kiiruhda ja seuraa minua!
Aurinko oli juuri mailleen menemässä. Se valoi ruusuhohteen Tonavan pinnalle ja näytti suutelevan joka puun lehteä lausuakseen sille hyvää yötä.
Aza seurasi Demeteriä pudistaen päätänsä. Hänen oli mahdoton käsittää kapteeninsa tarkoitusta ja kaikista vähimmän sitä seikkaa, että Demeter tänään niin äkkiä läksi taas saarelle, jota hän oli välttänyt aina Sylvan katoamisesta asti.
- Tuossa! huudahti Demeter ojentaen kätensä.
Hän oli kulkenut eteenpäin pitkin rantaa. Rannalla veden rajassa kasvoi kolme sypressiä, joiden alimmat oksat riippuivat vedessä. Tämä paikka oli hiljainen, synkkä ja yksinäinen.
- Mitä nyt, kapteeni? kysyi Aza, kun näki, että Demeter hiljaa ja varovasti laski kuormansa maahan.
- Mene siihen huoneeseen, jossa äiti Cyrilla kerran asui ja tuo tänne lapio. Hän on varmaan jättänyt tänne työkalujaan, joten sinä sen kai sieltä löydät.
- Tahdotko, että kaivan kuopan tai, kuten me sanomme ryövärien kielellä, koetamme saada myyrän kiinni? Saaliisi lienee hyvin arvokas, koska sinun täytyy kaivaa se maahan?