Kuului huuto. Se oli päässyt kuningattaren huulilta. Genia näki Dragan kalman kalpeana horjuvan taapäin. Näytti siltä kuin tuo muutoin niin ylpeä nainen nyt olisi pyörtymäisillään.
Mutta kuningas, arkana kuten ainakin ja eläen alituisessa pelossa, että häntä vastaan tahdottiin tehdä murhayritys oli juossut syrjään.
KOLMASKAHDEKSATTA LUKU.
Äidin murhaaja.
- Niin, etkö tunne minua, Draga, rakkaani? huusi juopunut vanhus. — Minähän olen pikku äitisi! Hi, hi, sinä luulit kai minun olevan jo kuolleen, luulit kai, että madot jo kestailivat ruumiini päällä. Mutta näetkös, tässä seison ilmielävänä edessäsi. No, syleile nyt minua, tyttäreni, ja paina minua rintaasi vasten!
- Laittakaa niin, että tuo mieletön nainen tulee pois täältä! käski
Draga. — Pois tieltä! Minä en tunne häntä.
Neljä lakeijaa juoksi esiin ja tahtoivat vetää juopuneen pois paikalta.
Sanotaan, että juopuneet voivat osoittaa tavatonta voimaa niin kauan kun juopumus kestää. Niin oli tämänkin vanhan naisen laita.
Hän löi nyrkillään erästä lakeijaa rintaan niin, että tämä horjui taapäin. Toisesta pääsi hän siten erilleen, että pudisti hänet pois, kuin olisi hän ollut kärpänen. Kolmatta sylki hän vasten silmiä, jotta tämä kauhistuneena pakeni ja neljäs ei enää uskaltanut tarttua raivoavaan naiseen.
- Ha, haa, te kullalla koristetut roistot! Kuinka uskallatte nostaa kättänne kuningattarenne äitiä vastaan? Kunnioitusta minulle, sillä minä olen kuningattaren äiti! Tässä on se, joka on synnyttänyt hänet maailmaan! Ahaa, tämä on kai sinun puolisosi, kuningas, luulen ma! Tule syliini, poikani, minä tahdon siunata sinua, minä olen äitisi!