- Mitä tuo nainen tahtoo? kysyi Aleksanteri hämillään. — Mistä hän puhuu?
- Tässä meidän edessämme on mielipuoli, vastasi Draga. — Tämä onneton vaimoparka on vietävä hullujen huoneeseen. Mutta laittakaa vaan niin, ettei hän enää ole tiellämme, sillä minä en katso häneen, hän on niin vastenmielinen.
Näin sanoen tahtoi Draga rientää hänen ohitsensa. Mutta samassa syleili eukko häntä ja puristi niin kovasti rintaansa vasten, ettei kuningatar voinut tehdä vastarintaa.
- Mitä sanot sinä, kiittämätön olento? sähisi vanhus. — Et tahdo enää tunnustaa minua äidiksesi, luulen ma? Minä sanon sinulle, kuinka usein olen istunut myöhään yöhön ja parsinut sinun sukkiasi? Vai kerronko miehellesi, että sinulla on ollut jo monta ennen häntä. —
- Hiljaa! kuiskasi Draga vanhukselle. — Sinä saat rahaa niin paljon kuin tahdot! Mutta päästä minut nyt irti! Minun täytyy kieltää sinut!
- Sinun täytyy kieltää minut! Mutta minä en ollenkaan tahdo, että sinä kiellät minut. Minä tahdon, että sinä kutsut minua äidiksesi! Tässä kaiken kansan edessä tulee sinun tunnustaa, että minä olen äitisi! Minä olen vanha äiti Lunjevica, sen tietää koko maailma. Oi, että minun piti tämä nähdä! Oma tyttäreni ei tahdo tuntea minua! Se kiittämätön olento, se katunainen! Ah, minä en voi enää pidättää kyyneleitäni, minun täytyy itkeä! Sillä minä tunnen olevani niin kovin onneton!
Hänen humaluutensa sai nyt toisen muodon. Viha muuttui sydäntäsärkeväksi hellyydeksi, jota usein näkee juopuneissa. Silloin itkevät he kaikista, valittavat kohtaloansa ja kerrassaan sulavat kyyneliin, kunnes vihdoin heikkous voittaa. Mutta heikkouden tilaan oli tässä vielä pitkältä. Tällä hetkellä oli rouva Lunjevican terveys mitä parhain. Hän tosin itki, mutta samalla kirosi ja haukkui, niin että kuningatar kauhistuneena pakeni pois. Hänen oli vihdoinkin onnistunut kiskoa itsensä irti äidistänsä. Lakeijat olivat taas tulleet ja pitivät vanhusta kiinni, joten kuningas ja kuningatar pääsivät vaunuun.
Siellä oli asemapäällikkö parhaassa virkapuvussaan odottamassa. Hän nosti kuningattaren vaunuun ja siinä kuiskasi Draga hänen korvaansa.
- Antakaa heti lähtömerkki! Minun täytyy päästä pois täältä! Ja tuon mielipuolen panette te kiinni ja jätätte viranomaisten huostaan, jotka kyllä pitävät huolta siitä, että hänet viedään hullujen huoneeseen.
Kuningas ja kuningatar istuivat vaunuissa, Draga melkein tajuttomana vaipuneena samettisohvalle.