Minuuttia myöhemmin tuli sisälle Stefan Naumovitsch. Hänen raskaisiin virkavelvollisuuksiinsa kuului, että hänen piti nukkua kuninkaan etuhuoneessa.
Sinne laitettiin hänelle joka yöksi vuode, eikä hän saanut koskaan mennä nukkumaan ilman, ettei hänellä ollut ladattu revolveri ja miekka vieressään.
- Mitä teidän majesteettinne käskee? kysyi Stefan Naumovitsch tehden kunniaa kuninkaalle, mutta Dragaan heitti hän vaan pikaisen katseen.
- Herra majori, huudahti kuningatar — oletteko huomannut kansajoukkoa, joka seisoo konakin ulkopuolella?
Stefan Naumovitsch ei todellakaan ollut vielä nähnyt sitä. Kun Benjamino tuli hänen jälessänsä, oli hän juuri syömässä aamiaista ulkona puutarhan puoleisella parvekkeella.
- En, teidän majesteettinne, vastasi hän, — minä en tiedä mistään väkijoukosta konakin ulkopuolella.
- Katsokaa sitte kadulle, huudahti kuningatar ivallisella äänellä — niin näette, että jotain hyvin tärkeätä on tapahtunut teidän huomaamattanne. Olkaa hyvä ja nostakaa uudinta, niin näette.
Kiemailevalla liikkeellä nosti Draga itse uutimen ylös eikä Stefan voinut olla menemättä häntä niin lähelle, että tunsi hänen täyteläisen käsivartensa nykäisevän omaansa.
- Onpa se sentään hyvin merkillistä, sanoi Draga ajutantille, — ettei teillä, herra majori, ole aavistustakaan siitä, että konaki on melkein piiritystilassa. Me olimme kuitenkin siinä vakaumuksessa, että te piditte huolta meidän turvallisuudestamme — kuningas menee levolle siinä uskossa, että häntä suojelee ja vartioitsee se, johon hänellä on suuri luottamus.
- Minä en usko, sanoi Stefan Naumovitsch, — että tässä on kysymys kuninkaan turvallisuudesta. Sen sijaan luulen, että joku paljon pienempi syy on houkutellut väkeä tänne. — Mutta minä hankin heti tiedon, mitä se merkitsee.