- Tahdotteko siis kuulla kansan tytärtä? huudahti Draga. — Minä tahdon puhua teille. Mutta sanokaa minulle ensin, jos te sitä tahdotte, niin jatkan minä sitte puhettani.
- Me tahdomme kuulla häntä — me tahdomme tietää, mitä hänellä on sanottavaa — puhukaa — puhukaa — kuului joka suunnalta.
- Niin, mutta jos minä puhun, niin täytyy teidän olla hiljaa, ystäväni! sanoi hän hurmaavasti hymyillen. — Nähkääs, minä olen vaan nainen, minun ääneni ei ole niin vahva ja minä tahdon, että jokainen teistä kuulisi minun ääneni, nekin, jotka seisovat kadun kulmassa. Eikä ainoastaan teidän korviinne, vaan sydämiinnekin täytyy minun ääneni kuulua. Oi, jos minulle olisi suotu, että ääneni saisi tunkeutua teidän sydämiinne, niin olisin hyvin onnellinen.
- Bravo, bravo! Meidän sydämemme ovat avoinna. Kuningatar puhuu!
Kuulkaamme Dragaa!
Tuhannet äänet huusivat näitä sanoja ja tuhannet kuulivat kuningattaren puhetta. Draga heitti hymyillen silmäyksen Stefan Naumovitschiin, kuin olisi hän tahtonut sanoa:
- Näetkö, miten taitava leijonankesyttäjä minä olen? Minä osaan olla oivallisesti villipetojen kanssa. Ja hiljaisuus, juhlallinen hiljaisuus vallitsi äkkiä ihmisten täyttämällä torilla.
Ylhäällä konakin ensimäisessä kerroksessa oli uutimet vedetty pois ikkunain edestä. Siellä seisoi kuningas Aleksanteri erään pitsiuutimen takana. Hän katsoi vaan salavihkaa avoimelle paikalle. Mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta, että hänen puolisonsa näkeminen teki ihmeellisen vaikutuksen kansaan.
- Belgradin porvarit, huusi nyt Draga kovalla äänellä — ei, siten en tahdo puhutella teitä, ystävät, veljet, kuulkaa minua! Sillä te olette kaikki minun veljiäni, heimolaisiani. Minä olen vojvoodin tytär ja me polveudumme kaikki vanhoista esi-isistämme, joka kerran asutti Serbian. Me olemme kaikki saman perheen lapsia. Siitä syystä uskallan puhua teille, millainen minä olen. Te tiedätte, että minä olen noussut yhteiskunnan alimmista kerroksista, suurimmasta köyhyydestä. Sitä en minä häpeä. Herra Jumala, emmehän voi kaikki syntyä rikkaiksi, monen täytyy kärsiä puutetta tässä maailmassa. Sitä olen minäkin saanut kokea, ystäväni, minä olen saanut kurjuuden kanssa taistella lapsuudessani, uskokaa se! Sillä usein oli äidin kotona nälkä parhaana mausteena. Äitini — oi ystäväni, ettekö näe niitä kuumia kyyneleitä, jotka tunkeutuvat silmistäni, kun puhun äidistäni! Minä rakastin häntä niin paljon kuin lapsi konsanaan voi äitiään rakastaa. Ja siitä syystä särkee se sydäntäni, kun näen, kuinka halpamaisen ilkeästi on käytetty juuri äitini nimeä tarkoituksessa antaa isku minulle. Sillä minä en saa enää salata sitä teiltä, että minulla on monta vihamiestä. Nämä hiipivät ympäri pimeydessä ja kammoovat valoa, he ovat vannoneet kukistavansa minut, kun Jumala on ollut minulle armollinen ja valinnut minut kuninkaan kumppaniksi läpi elämän, kun minä saan jakaa Aleksanterin surut, jotka usein ovat raskaammat, veljeni, kuin teidän surunne. Sentähden vainotaan minua. Minulle ei anneta lepoa yöllä eikä päivällä. Minun päästäni tahdotaan riistää kruunu, juurikuin kruunu olisi niin suuri onni. Oi ystävät, te ette voi aavistaa kuinka raskaalta se tuntuu päässä! Ainoastaan kuningasten suurelle kuninkaalle on kruunu kevyt. Maan ruhtinaille on kruunu usein lahja, jonka jumalat ovat heille vihassaan antaneet. Minun viholliseni ovat jo monella tavalla koettaneet alentaa minua kansan silmissä. He ovat levittäneet parjauksia ja huhuja, jotka todellakin ovat hävyttömiä. He ovat kertoneet minusta, että minä olen nuoruudessani ollut kevytmielinen ja huono nainen. No niin, minä en kiellä, etten minä nuoruudessani ollut sellainen, kuin minun olisi pitänyt olla. Mutta pistäkää kätenne omaan poveenne, te rouvat ja tytöt, jotka seisotte tässä ympärilläni! Löytyykö joukossanne ketään, joka voi sanoa, ettei hän ole jonkun kerran elämässään rikkonut? Me ihmiset teemme kaikki syntiä! Mutta syntieni joukossa ei oikeastaan ole ainoatakaan, jota minun tarvitseisi hävetä.
Minä olin porvaristyttö. Menin naimisiin porvarin kanssa. Kuolema repäisi pois puolison rinnaltani ja minä annoin käteni toiselle. Se ei ole minun syyni, että tämä sattui olemaan Serbian kuningas. Minä vannon teille, veljet ja ystävät, jotka seisotte tässä ympärilläni, että vaikka Aleksanteri olisi ollut tavallinen työmies, olisin yhtä mielelläni seurannut häntä alttarille. Sillä minä rakastin häntä ja rakastan vieläkin ja ainoa pyrkimykseni on tehdä hänen elämänsä iloiseksi ja hauskaksi, tehdä hänet onnelliseksi; sitä pyydän Jumalalta joka päivä.
Myöntymyksen sorina kävi läpi kansanjoukon. Draga oli voittanut kansan sydämet. Mutta tänään tahtoi hän saada täydellisen voiton, hän tahtoi yhdellä lyönnillä tulla yleisesti suosituksi Belgradissa ja pääkaupungista leviäisi suosio yli koko maan.