- Niin, viholliseni ovat jo monella tavoin koettaneet vahingoittaa minua muissa Euroopan hoveissa, mikä on ollut hyvin haitallista meidän maallemme ja sen politiikalle. Oi, miten monta kyyneltä olen jo vuodattanut noiden ilkeiden ihmisten tähden! Jos he edes avomielisesti tulisivat ja selittäisivät minulle: "Me emme tahdo sinua kuningattareksemme!" Silloin laskisin kohtaloni Jumalan käteen ja jos hän lähettäisi minut täältä, niin menisin tyyneesti tieheni. Minä vetäytyisin mitä syvimpään hiljaisuuteen ja jättäisin Serbian. Sillä ylempänä omaa onneani on sen maan onni, jossa olen syntynyt, rakkaan isänmaani onni ja menestys.
- Eläköön kuningatar Draga! huusivat muutamat äänet kauempaa väkijoukosta. — Se on hyvin puhuttu!
Varsinkin oli siellä muutamia nuoria miehiä, jotka ihastuksella huusivat Dragan nimeä. Heidät oli kuningatar voittanut puolelleen yksinomaan suloudellaan. Sillä nuoriso antaa aina kukoistavan ulkomuodon viedä itseään harhaan eikä välitä, vaikka sen valkoisen poven alla sattuisi olemaan musta sielu.
- Mutta mitä minulle tänään on tehty, jatkoi Draga, ja hänen äänensä oli melkein kyynelten tukahuttama ja hän osasi panna siihen valittavan, sydäntäsärkevän väreen — se — se on halpamaisin tapa, millä naista koskaan on häväisty. On otettu silvottu ruumis - en tiedä mistä, arvattavasti rauhalliselta hautausmaalta — ja viety palatsiin sekä ripustettu tähän portille. Ettekö nyt huomaa, ystäväni, että se on vaan ansa, jonka viholliseni ovat keksineet nostaakseen teidät minua vastaan? He tahtovat repiä kuningattaren ja kansan erilleen, sillä he ovat kateellisia, että olemme tähän asti rakastaneet toisiamme. Väitetään, että tämä silvottu ruumis on äitini. Ettekö huomaa tämän väitteen mahdottomuutta. Äitini on kuollut jo monta vuotta sitte, hän lepää levossa ja rauhassa hautausmaalla. Minä itken häntä vilpittömästi, minä kaipaan ja suren häntä jokapäivä. Sillä suurin iloni olisi, jos Jumala olisi antanut äitini elää. Ja väittävät he yht'äkkiä löytäneensä äitini ruumiin, vaikka hänen on jo kauan sitte täytynyt muuttua tomuksi, jos hän vaan on tavallisten luonnonlakien alainen. Ah, ystäväni, he tahtovat leimata minut murhaajaksi teidän silmissänne. Uskotteko te sitä? Langettakaa tuomionne ja minä alistun sen alle. Jos joukossanne löytyy täällä yhtäkään, joka sanoo minulle vasten kasvoja, että minä olen murhaaja, niin lähden täältä, enkä enää koskaan näyttäydy silmäinne edessä. Mutta ennenkuin langetatte tuomionne, niin kuulkaa minua vielä!
Nähkääs, minä tahdon antaa teille todistuksen, että omatuntoni on puhdas. Te tiedätte, että murhaaja, paatuneinkin, joka esiintyy röyhkeästi, kylmästi ja tyyneesti tuomarin edessä, muuttaa väriä, kun hänet viedään kylmenneen uhrinsa eteen, hänen kasvonsa vääristyvät, eikä hän voi ojentaa kättään, eikä panna ruumiille niitä sormia, joilla hän ennen on vannonut olevansa viaton. Katsokaas, ystävät, minä teen sen puhtaalla omallatunnolla.
Draga astui portaita alas ja asettui seisomaan sen hirmuisen ruumiin viereen. Nopealla liikkeellä nosti hän kätensä ja laski kaksi ensimäistä sormeansa murhatun naisen rinnalle.
Tuolla avaralla kentällä konakin edustalla vallitsi niin syvä hiljaisuus, että olisi kuullut nuppineulan putoavan maahan. Kaikkien silmät olivat suunnatut kuninkaalliseen naiseen, joka nyt jossain määrin huusi itselleen Jumalan tuomiota.
Stefan Naumovitschista tuntui, kuin olisi hänen pitänyt epäillä omaa järkeänsä. Oliko todellakin mahdollista, että ihminen saattoi siihen määrään teeskennellä? Voiko löytyä naista, joka oli niin julkea ja kylmäverinen, kuin tämä Draga, joka nyt aivan tyyneesti kosketti äitinsä ruumista, jonka hän kuitenkin todellisuudessa oli murhannut?
Mutta uskaltaisiko hän kohottaa ääntänsä ja syyttää Dragaa tästä murhasta? Yksi ainoa katse tähän kansajoukkoon sanoi hänelle, että he olisivat repineet hänet palasiksi, jos hän olisi ruvennut syyttämään Dragaa. Ei, paljastuksen hetki ei vielä ollut tullut, ratkaiseva hetki ei ollut vielä sisällä, se hetki, jolloin naamari revitään tämän kauniin, kuninkaallisen teeskentelijän kasvoilta. Nykyään ei voinut muuta kuin purra hammasta ja vaieta, sekä niellä harminsa.
- Oletteko nyt vakuutetut minun viattomuudestani, veljet? huudahti Draga. — Näettekö, että ruumiista ei ole alkanut veri vuotaa, Jumalan tuomio on minut vapauttanut ja minä vannon teille, etten minä tunne tätä naista. Minä en ole koskaan nähnyt häntä, enkä ole koskaan ollut missään tekemisessä hänen kanssansa.