Stefan Naumovitschiä värisytti, kun hän kuuli tämän väärän valan. Draga kielsi oman äitinsä, mutta sitä paitse teki hän väärän valan salatakseen rikoksensa. Ja kansa oli vakuutettu. Vielä kerran sai naisellinen kauneus riemuita, vielä kerran oli se tuottanut voiton.

- Kauan eläköön kuningatar Draga! huudettiin joka suunnalta. Hattuja heilui ilmassa ja joukko läiskytti käsiään juuri kuin se olisi ollut teaatterissa. Ja olihan se todellakin teaatterisankaritar, joka oli tässä näytellyt, täynnä valhetta ja petosta, täynnä kauhua ja inhottavaa ilkeyttä.

Draga näki ympäristöllään pelkkiä intoilijoita. Varsinkin nuoret miehet ja ylioppilaat riemuitsivat. Ennenkuin hän voi estää sitä, olivat he eläköön huutojen kaikuessa nostaneet hänet hartioilleen ja kantoivat edes takasin portin edustalla.

Kuningas seisoi ylhäällä ikkunassa ja nauroi. Hän hengitti helpotuksesta, sillä nyt tiesi hän, ettei hänen enää tarvinnut pelätä mitään, vaan että hänen puolisonsa päinvastoin oli hankkinut hänelle ihanan, loistavan voiton. Tänä aamuna oli hän kerrassaan riemuinnut vihollisistaan.

- Päästäkää minut, veljet, huusi Draga niille nuorille miehille, jotka olivat nostaneet hänet ylös maasta — minä kiitän teitä niin suuresta rakkaudesta, minä palkitsen sen kaikesta sydämestäni, mutta minä pyydän teitä nyt päästämään minut, sillä velvollisuuteni kutsuvat minua takasin kuninkaallisen puolisoni luo. Hän tarvitsee uskollisen ystävän ja neuvonantajan, hoitajan sairaudessaan. Eikö niin, ettehän tahdo, että minä laiminlöisin velvollisuuksiani.

Nämä sanat saivat aikaan uuden suosion purkauksen ja jyriseväin eläköön huutojen kaikuessa vetäytyi Draga takasin.

Stefan Naumovitsch seurasi aivan hänen kintereillään.

- No, Stefan Naumovitsch, huudahti hän — sinä näet, että minulla yhä on valta sydämien yli, miksi ei minulla ole valtaa sinun ylitsesi? Sinä näet, kuinka kansa täällä Serbiassa jumaloitsee minua, miksi et sinä sitte tahdo jakaa minun onneani? Sillä niin totta kuin Jumala on, tarvitsee minun sanoa vaan yksi sana, ja sinä olet kansan kruunattu herra!

- Minäkö? huudahti Stefan — Siitä Jumala varjelkoon, minä en hae kansan suosiota.

- Kuule minua, sanoi tuo intohimosta vapiseva nainen, tarttui Stefanin käsiin ja veti tämän niin lähelle itseään, että hänen huulensa melkein koskettivat Stefanin huulia ja aaltoileva rintansa oli Stefanin rintaa vasten — kuule minua ja hylkää minut sitte vielä kerran, jos voit. Sinä tiedät, että kuningas katselee itselleen kruununperijää, kun ei hänellä sitä ole. Hän on jo ajatellut nimittää veljeni Nicodem Lunjevican perijäkseen. Jos lausun sanankaan, niin ei kukaan ihminen enää välitä Nicodemista. Hänen toiveensa saavat jäädä sikseen.