Mutta jos lausun sanankaan lisää, niin kääntää kuningas katseensa ajutanttimsa, ritarilliseen Stefan Naumovitschiin. Miksi ei hän, joka kuuluu vanhaan aateliseen, serbialaiseen perheeseen, voisi tulla Serbian kuninkaaksi? Ja silloin, Stefan Naumovitsch, lisäsi Draga painautuen vapisten häntä vasten, vaikka Stefan koetti pidättää häntä kaukana itsestään — silloin olet sinä kuningas ja minä sinun puolisosi — ja me molemmat yhdessä — oi, me voisimme luoda vaikka kokonaisen maailman, jos me olisimme yhdistetyt. Nämä eivät ole mitään tulevaisuuden unelmia, lisäsi hän sitten — ne voivat toteutua pian, hyvin pian, sillä kuningas on sairas, hän voisi tulla yhä sairaammaksi, kuihtua ja kuolla.
- Jo riittää, keskeytti hänet Stefan Naumovitsch, — minä olen kuullut tarpeeksi ja minä sanon teille kerta kaikkiaan, että minä halveksien hylkäisin Serbian kuningaskruunun, vaikka sitä minulle tarjottaisiinkin. Sillä se kruunu on häväisty, madame, häväisty teidän kauttanne, sillä se on verellä tahrattu, eikä sen heleän punainen väri voi sitä peittää.
Sitäpaitse toivon minä kuninkaalle pitkää ja onnellista ikää ja vaikka päättäisinkin astua Obrenovitschien istuimelle, niin tietäisin toisen, joka paremmin sopisi kuningattarekseni, toisen, joka silloin tulisi vaimokseni.
Tämä oli minulla teille sanottavana ja nyt pyydän minä, ettette enää koske kättäni.
Nämä sanat sanottuaan kumarsi Stefan kevyesti kuningattarelle ja poistui.
SEITSEMÄSKAHDEKSATTA LUKU.
Yöllinen kokous.
Noin kolmen neljännestunnin matkan päässä Belgradista oli maantien vieressä pieni ravintola. Se oli ränsistynyt yksinkertainen talo, päreillä katettu ja sen matkustajan, joka sinne tuli, täytyi luopua kaikista mukavuuden vaatimuksista. Se teki kerrassaan surkean vaikutuksen luhistuneine seinineen, jotka osoittivat, että rakennuksella oli jo ikää.
Siitä huolimatta näytti ravintolaan usein tulevan vieraita Belgradista, sillä nyt, kun pimeä oli tullut, lähestyi useita henkilöitä, yksityisiä tai kahden tai kolmen hengen ryhmissä, jotka kaikki kulkivat ravintolan ovea kohti.
Ei näyttänyt olevan oikein puhdas omatunto näillä miehillä, jotka olivat puetut pitkiin viittoihin, jotka täydellisesti peittivät heidän vaatteensa, sillä he katsoivat vähä väliä taakseen, kuin olisivat tahtoneet nähdä, ettei kukaan asiaan kuulumaton ollut heidän kintereillään.