- Ei mikään voima maailmassa saa minua pois täältä! sanoi hän. Mitä meidän vihollisemme sitte sanovat, jos pakenemme täältä? Elä sinä pelkää niitä murhanhaluisia roistoja, sillä jos he nyt todellakin tulisivat, niin usko minua, ettei kukaan heistä koske sinuun eikä minuun, he eivät sitä uskalla tehdä.
- Jos kuningatar katsoo, että on parempi jäädä konakiin, sanoi Aleksanteri, — niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Ja olemmehan me muuten jokseenkin turvatut täällä. Tunnettehan meidän uuden sänkykamarin oven salaisuuden, joka on ollut käytännössä noin kuukauden ajan, lisäsi kuningas matalammalla äänellä. — Te tiedätte, että ne ovat kaksinkertaiset ovet ja että molempain ovien väliin on pantu dynamiittia! Jos nyt joku sellainen pyytäisi päästä sisään, jonka puolelta meidän olisi pelättävä jotain vaaraa, niin ei meidän tarvitse muuta kuin painaa sähkönappulaa. Dynamiitti särkee silloin oven ja se, joka seisoo oven ulkopuolella musertuu ehdottomasti.
- Minä uskallan ylpeydellä väittää, teidän majesteettinne, vastasi Rabe itsetietoisesti, että se olen minä, joka olen keksinyt ja määrännyt sen oven laitettavaksi. Tosin siitä on hiukan turvaa, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, ettei olla usean henkilön kanssa tekemisissä.
Mutta jos tulisi monta —
- Kuinka voisi niitä tulla monta? keskeytti Draga puhujan. — Murhaajien täytyy kulkea kahden pihan läpi ja molemmat ovat sotamiehillä varustetut. Nämä eivät tosin ole vahtihuoneissa, mutta ensi melun kuultua kutsuttaisiin vahtisotamiehet heti kiväriin.
- Niin, se on totta, vastasi Rabe hiukan hämillään. Minä en todellakaan voi ajatella, kuinka se voisi murhaajille olla mahdollista tunkeutua kuninkaalliseen sänkykamariin!
- Suuremman varmuuden vuoksi pyydän teitäkin, rakas Rabe, olemaan tämän yön konakissa.
Rabe kalpeni, hänestä ei tämä käsky ollut ollenkaan mieluinen. Mutta hän kumarsi kuninkaalle ja vakuutti olevansa valmis siihen. Tällä hetkellä kirosi hän sitä pakkoa, johon virka hänet velvoitti.
- No, entäs sinä, Nicodem lanko, sanoi Aleksanteri Lunjevicalle. —
Mitäs sinä sanoisit, jos pyytäisin sinuakin jäämään yöksi konakiin.
- Minuako? änkytti Lunjevica. — Minä pyydän, että kuninkaallinen lankoni vapauttaa minut siitä, sillä minä olen, olen todellakin luvannut ystävilleni tavata heitä 12 tienossa, enkä minä voi olla sieltä poissa.