Mutta mitä Nicodemiin tulee, niin ei se ollut pelko, joka pani hänet hylkäämään kuninkaan ehdotuksen. Hän ei edes ajatellutkaan, että mitään ikävää voisi sattua sinä yönä.
- Me emme tarvitse veljeäni, sanoi Draga, joka heti näki, etteivät ne olleet ystävät, jotka odottivat häntä, vaan että se oli nähtävästi joku sievä ja rakastettava ystävätär.
Mitäs nämä suuremmoiset valmistukset muuten hyödyttävät? huudahti Draga. Tämä yö menee yhtä tyyneesti kuin muutkin yöt ja minä olen aivan varma siitä, että kun aamulla heräämme ja istumme aamiaispöydässä, niin nauramme molemmat sydämen pohjasta tälle tarpeettomalle pelollemme.
- No, mene sitte, Nicodem, sanoi Aleksanteri. — Me tahdomme nyt vetäytyä huoneisiimme. Sinä olet oikeassa, huomenna nauramme kaikelle.
- Huomenna nauramme sille, sanoi Nicodem hymyillen. — Eikä vaan huomenna, vaan ylihuomenna ja kaikkina muina päivinä koko ikämme.
Sitte meni hän kuninkaallisen sisarensa luo, tarttui hänen käteensä ja painoi siihen kunnioittavan suudelman. Kuninkaalliselta langoltakin otti hän sydämelliset jäähyväiset ja ojensi Rabelle alentuvasti kätensä.
Kuningaspari vetäytyi sitte sänkykamariinsa.
* * * * *
Draga oli oikein arvannut otaksuessaan, että Nicodemilla olisi joku suostuttu yhtymys sinä yönä. Se oli eräs Belgradin nuori kaunis rouva nimeltä Sarolta, jonka luo Nicodem läksi. Tämä rouva asui eräässä komeassa talossa Bogargassen varrella, jossa hän saattoi olla ihan rauhassa. Sinne oli hän kutsunut Nicodemin viimeistään 11 aikaan. Nicodem Lunjevica ei olisi mistään hinnasta luopunut siitä huvista ja oli pienellä kortilla ilmoittanut Saroltalle, että hän tulisi määrättyyn aikaan. Hän oli nyt matkalla Bogargasselle. Upseerin viittaan kääriytyneenä kulki hän pää ylpeästi pystyssä pitkin katuja eikä välittänyt, vaikka kannuksien ja katukiviä nakkaavan sapelin kolina kuului kauas. Hän ei nähnyt, että eräs tumma olento aina seurasi häntä. Näöstä päättäen oli se kerjäläinen, joka hiipi pitkin seiniä.
Tämä olento pysyttelihe Nicodem Lunjevican takana, kunnes oli tullut Bogargassella olevan talon luo. Hän odotti kadun toisella puolella kunnes portti oli mennyt kiinni Nicodemin takana. Mutta silloin ojensi hän itsensä suoraksi ja riensi kiireesti sieltä pois. Kerjäläinen ei ollut kukaan muu kuin Demeter Banjaluki. Hän oli luvannut ottaa selkoa, mihin Nicodem sinä yönä menisi, jotta hänet sitte voitaisiin löytää. Ja kun Demeter sitte kiiruhti översti Maschinin asuntoon ja astui siihen huoneeseen, jossa salaliittolaiset istuivat, huudahti hän: