- Seitsemän minuutin perästä on se neljännestä vailla kaksitoista kuului vastaus salaliittolaisten piiristä.
- Hyvä, siis lähdemme seitsemän minuutin perästä, komensi översti Maschin. — Laittakaa aseenne kuntoon, ystävät, ja muistakaa vielä kerran, että sen, minkä nyt teette, tapahtuu isänmaan hyväksi. Neljännestä vailla kaksitoista lähdemme tästä talosta ja yhdymme tovereihin, jotka odottavat meitä linnan puistossa. Viittä minuuttia vailla kaksitoista tunkeudumme konakiin ja kun kellot Belgradissa ilmoittavat, että keskiyö on tullut, niin Serbian Aleksanteri ja Draga ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä.
NELJÄSYHDEKSÄTTÄ LUKU.
Belgradin veriyö.
Kuningas säpsähti unessaan. Mutta hän oli niin uninen, että Dragan täytyi ravistaa häntä olkapäistä ennenkuin hän oikein selvisi.
- Aleksanteri, huusi Draga — etkö kuule! He tulevat — murhaajat ovat täällä. Oi, Heinrich Rabe oli sittenkin oikeassa!
- Murhaajat? sanoi kuningas vapisevin huulin tuskin kyeten puhumaan. —
Mitä sinä sanot? — Murhaajat?
- Etkö kuule melua, ampumista ja tappelua pihalta? Aleksanteri, meidän täytyy paeta! Oi, jospa olisin jo kauan sitte lähtenyt pois tästä kurjasta, kirotusta maasta! Nyt on se ehkä liian myöhäistä.
- Liian myöhäistä, arvelet — murhaajat — missä ovat sukkani?
- Tässä — tässä ne ovat! — huudahti Draga.