Äkillisellä, päättäväisellä liikkeellä kiskasi hän itsensä irti uneksivasta sureksimisestaan.
— Aza! huusi hän käskevällä äänellä.
Heti näyttäytyi nuori rosvo salissa ja kysyi kapteeninsa käskyjä.
— Ota minulle pukuvarastosta aatelispuku, ynnä kaikki mitä siihen kuuluu. Samalla kuin pukeudun, mene ylös satuloimaan kaksi parasta hevosta. Itsesi tulee sinun ottaa lakeijan puku ja valmistua mukaani lähtemään.
— Aiotko tänä yönä tehdä hyvän kaappauksen, kapteeni, kysyi Aza.
— Kyllä, poikani, vastasi Banjaluki. — Ja se saalis, jonka huomenna viemme kotiimme, on pitkiksi ajoiksi huolemme lopettava. —
Mutta mene nyt, elä kysy pitemmältä! Tiedäthän, että aina vastenmielisesti vastaan uteliaisiin kysymyksiin. Kiiruhda, poikani, meillä ei ole aikaa kadottaa.
Aza hävisi erääseen kamariin.
Kohta senjälkeen hän taas tuli näkyviin, tuoden herransa eteen useita pukineita.
Tämä riisui albanialaispukunsa ja pukeutui sen sijaan loistavaan pukuun, jota parempaa Belgradin etevinkään räätäli ei olisi kyennyt valmistamaan.