Alma Hagberg oli alkanut ottaa hierontaa ja sairasvoimistelua; ja se tuntui tekevän hänelle hyvää. Isälle oli hän kirjoittanut pitkän kirjeen, jossa puhui niistä hyvistä tuloksista, mitä hän oli tuntenut lääkärin hoidon hänessä vaikuttavan ja esitti miten erittäin tärkeää hänen tulevalle terveydelleen olisi, ettei tätä hoitotapaa, joka kestäisi vähintäin 3 kuukautta, keskeytettäisi. Hän kertoi edelleen siitä ystävyydestä, jota etevä kirjailijattaremme rouva Kate Zimmermann oli hänelle osoittanut, jopa siinä määrässä, että oli tarjonnut hänelle kodissansa asunnon hänen Tukholmassa oloajakseen, tämä oli tietysti jotakin, jonka hän kiitollisuudella oli ottanut vastaan. — Williamista ei hän maininnut sanaakaan.
Isän vastaus tuli, jota seurasi epäävä kirje Beata-tädiltä, jossa Alinaa mitä epätoivoisimmin sanoin pyydettiin tulemaan kotiin, vaikkakin vaan pariksi päivää. Hänhän voi jo kohta uudelta vuodelta matkustaa takaisin jatkaakseen oloansa jälleen sen käsittelyn alaisena, jolla oli näyttänyt olevan niin suotuisa vaikutus hänen terveyteensä; mutta ilman häntä oli heidän jouluilonsa tärvelty.
"Täytynee kai tehdä heille mieliksi", sanoi hän.
Joulun aaton aattona matkusti hän turkkiin ja huiveihin käärittynä, majurskan, jonka luona hän asui, Williamin ja rouva Zimmermannin saattamana, jonka luona hän sopimuksen mukaan tulisi asumaan palattuansa takaisin. Ruokasalin takanen huone oli valmistettu mitä somimmaksi linnunpesäksi ja kaikessa salaisuudessa oli rouva Zimmermann toimittanut hyyryläisenkin pois alakerrasta. Hän tiesi varmasti pojan nyt suostuvan tarjoukseen saada hyyrätä huoneet.
"Tahdotko viettää huomenillan luonani?" kysyi äiti heidän palatessaan asemalta. He eivät olleet puhuneet tästä asiasta ennen.
"Tietysti", — poika pisti tuttavallisesti kätensä äidin käden alle — "missä muutoin olisin?"
"Oh, minä ajattelin — —." Äiti sanoa sukasi sen ainoastaan leikillä, mutta William keskeytti.
"Et saa ajatella sellaisia tyhmyyksiä!" ja William pudisti hänen kättänsä rajusti, kuin muka vihoissaan.
Muistot tästä jouluillasta kajastelivat sitten molempien mielessä jonakin valoisana, iloisana ja juhlallisen lämpimänä tunnelmana — siinä oli sitä yhteenkuuluvaisuuden ja turvallisuuden tunnetta, pakotonta luonnollisuutta ja antamisen tuottamaa iloa, joiden aina tulee olla perhe-elämän pyhänä suojeluskilpenä.
"Tämä on ensimmäinen jouluaatto, jonka yhdessä vietämme", sanoi äiti.