Ja kylpölän pieni äänenkannattaja, joka ei koskaan halveksinut sopivaa uutista, oli myöskin julistanut hänen tulonsa ilmoituksena, jonka päällä hänen nimensä oli suurilla kirjaimilla painettuna. Kaikki tämä vaikutti sen, että neiti Hagberg oli tullut valinneeksi Williamin kesäritarikseen.
William itse oli ollut aivan toimeton tässä asiassa, välittävänä renkaana oikeastaan oli Pelle Wahlberg ollut. Pelle nimittäin alkoi olla huomattavasti huvitettu tulevasta ylioppilaasta neiti Johnssonista, ja koska tämä oli eroittumaton vanhemmasta orpanastaan, olivat he neljä tulleet liittäytymään yhteen ja muodostaneet seurueen kuuron tädin siveellisessä suojassa.
Tapaamispaikkana heillä oli Bansvik, joka oli Pellen maalausaiheena ja jossa hän maalasi joka aamupäivä kello 12-2.
Näillä retkillä oli täti aluksi mukana, mutta sittemmin kun seurueen jäsenet olivat tutustuneet jonkun verran toisiinsa, jätettiin hänet kotiin. Hänellä oli tuo esiliinoille harvinaisen onnellinen ominaisuus, että hänellä ei koskaan ollut mitään muuta tahtoa kuin nuoren veljentyttärensä ja pian tuli hänen palveluksensa rajoittumaan yksinomaan niihin tilaisuuksiin, kun nuoret esiintyivät, niin sanoaksi, enemmän julkisesti: illanvietoissa, jolloin täti asetettiin käsitöineen nurkkaan ja yleisinä kävelytunteina, jolloin nuoret vaelsivat ihmisvilinässä edestakaisin kylpölän sillalla.
Sitä paitse oli nuorilla tilaisuutta tapaamiseen milloin tahansa päivällä, ja he tapasivatkin toisiaan yhä useammin. Pellen ihastus Bansvikin potrihin poikihin väheni huomattavasti samassa suhteessa kuin hänen ihastuksensa pieneen skånettareen, viehättävine rrrineen kasvoi, ja Williamin valkoinen paperiarkki kävi yhä tomusemmaksi, hänen kynänsä koskaan koskematta siihen.
Eräänä päivänä kun hän neiti Hagbergin kanssa sattui kulkemaan seurahuoneen kivijalassa olevan haarakirjakaupan ohi, ehdotteli hän, että he menisivät alas katsomaan mitä uutta oli ilmestynyt.
Kirjakaupan hoitajatar, joka vanhastaan tunsi Williamin, tervehti häntä ystävällisesti: "Hyvää päivää herra Zimmermann!" ja William alkoi silmäillä esille asetettuja kirjoja. Siellä muiden muassa oli hänen oma novellikokoelmansa Kate Zimmermannin matkakuvien vierellä.
"Oletteko myyneet monta kappaletta kirjaani, sitte kun tulin tänne?" kysyi hän.
"Kolme kappaletta", vastasi myyjätärneiti hymyillen.
"Neitosille varmaan."