Niin makasi hän kauan äidin suuruuden-unelmien tuuditettamana, kesäyön hämärän hengittäessä yli huoneen ja kietoessa kaikki läpikuultavaan utuunsa. Tunti kului tunnin perästä, eikä hän sitä huomannut. Kuumeisesti tykytti hänen korvissaan ja sydän sykki kuuluvin, raskain lyönnein; hän otti yhden leposohvan tyynyistä, painoi sen kovasti rintaansa vasten ja taivutti päänsä taaksepäin.
Olisi turhaa pannakaan levolle, hän ei kumminkaan voisi nukkua. Hän nousi, sytytti työlamppunsa ja istui kirjoituspöytänsä ääreen kynä kädessä.
Akkunaverhot eivät olleet alas lasketut. Hän katsoi yli uinuvan kaupungin, missä päivän levoton touhu oli tauonnut. Tässä pyhässä hiljaisuudessa asui hänen jumalansa — työ; sellaisena yönä oli hänen poikansa tuleva maailmaan — tuo odotettu lunastaja.
Hartauden tunne valtasi hänet ja hän alkoi palvella jumalaansa.
Yö kului. Ulkona akkunan edessä alkoivat aikaisimmat kesälinnut laskea liverryksensä kuuluville ja elämä heräsi vähän kerrassaan. Silloin heitti hän kynän kädestään, otti päällystakkinsa, hattunsa ja meni.
Jäähdyttäen kosketteli aamuraikas ilma hänen polttavaa otsaansa. Skeppsholman takaa kohottiihe majesteetillisessa mahtavuudessaan auringon loistavanpunainen kiekko. Päivä koitti — koitti hitaasti yli kaupungin, maan ja meren.
Helsingborgissa 3 p. syyskuuta.
Pidät minua varmaankin kelvottomana lapsena, joka voi koko kesän olla poissa äitinsä luota, antamatta tietoa itsestään. Myönnettyäni että olet täydellisesti oikeassa, voin lisätä, että koko kauan olen tuumiskellut ja tuumiskellut antaa sinulle tiedoksi missä oleskelen, vaikka se nyt vasta toteutuu.
Sitä paitse ei minulla ole mitään merkillistä juteltavaa. Minulle tulee vain halu — tunnelma; ja minulle, vastoin tapaani on tarmoa kyllin istuakseni kirjoituspöytäni ääreen. Mutta tavallisesti käy niin, että niinkauan kuin tunnelma kestää en viitsi. Se on osaksi velttoutta, osaksi jonkunmoista vastenmielisyyttä tunnelmani rikkirepimiseen. Mutta oikeastaan se on syntiä; se on hengen varojen tuhlausta. Esim.: kun nukun yöllä enkä saa unta, päätä polttaa ja aivoista kumpuaa esille ajatus ajatuksen perästä. Täytyisi sytyttää kynttilä, tarttua kynään ja kirjoittaa kaikki. Kuinka rikas olisinkaan, jos olisin niin tehnyt! — No kenties kaikki kumminkaan missään tapauksessa ei mene hukkaan — mutta muoto, kaunis, ilmakepeä muoto ei koskaan palaja juuri sellaisena kuin se oli. Se täytyy ainakin ostaa kovilla henkisillä synnyintuskilla, sen toiste tullessa maailmaan. — —
Olen ollut täällä neljätoista päivää. Oikeastaan matkustin tänne tavatakseni ihmistä, josta pidin, ja joka sitä paitse oli eräs nainen. Olimme leikkineet kesäsatua Lysekilissä ja olin saanut tietää, että hänen pitäisi tulla tänne. No, hän olikin kaupungissa, mutta emme tavanneet — tietystikin. Lohdutin itseäni Pelle Wahlbergin vakuutuksella, että Skoone on "hieno maakunta." En aivan ole hänen kanssansa samaa mieltä, mutta täytyyhän kumminkin katsella isänmaatansa; olen myös tehnyt pyhiinvaelluksen iso-isän huvilalle.