Kirjeenne ei ollut kovinkaan sisältörikas, mutta kaikessa tapauksessa sielutieteellisesti huvittava, siksi että voipi lukea rivien välistä pikku neiti Hagbergin ihastuksen siitä, että hän on saattanut ryhtyä johonkin niin sopimattomaan kuin käydä vihellellen hämärissä pitkin Kustaa Aadolfin toria, mutta neiti Alma Hagberg on vapaamielinen ja emansipeerattu — hänhän taitaa puuhaella pikkuneitos-novellikokoelman julkaisua, olen kuullut — mutta häntä ei ujostuta sittenkään, vaan päinvastoin kertoo hän erehdyttämättömästi veikistellen käyneensä vihellellen iltasella — voi hirmuisuutta!
Näen teidän käyskentelevän toria pitkin ja kuulen teidän viheltävän hiljaa, melkeinpä tuskin kuultavasti, sydämellisesti mielihyvissänne, että käytte vihellellen Kustaa Aadolfin torilla.
Teidän mielestänne se näyttää joltakin, ja te olette aivan rakastunut siihen tauluun, jonka toimitatte.
Niin olen minäkin sitäpaitse — tietysti säädyllisesti ja maltillisesti, kuten ajanmukainen nuorimies nykyään rakastuu (en kumminkaan teihin, vaan tuohon tauluun, jossa te olette mukana ).
Tukholma 9 p. marrask.
Neiti Alma Hagberg!
Ihanteellinen? — olkoon menneeksi! Mutta idiootti? — Ei!
Mutta te olette sairas, älkäämme siis väitelkö. Minulla on kiire ja ehdin vaan parisen riviä. Toivon tällä kirjalla voivani lyhentää ja sulostuttaa muutamia hetkiänne sairasvuoteella.
Mitä tuohon erinomaiseen epäonnistumiseen tulee, niin luulen teidän erehtyneen. Siihenkin on kappale aivan liian huono.
Kun te tällä kertaa tulette kaupunkiin, niin toivon, että teette minulle sen ilon ja itsellenne sen palveluksen, että ilmoitatte minulle missä otatte asunnon, tahi esim. milloin tulette.