W. Z.
P.S. Maanantaina annetaan kappale ensi kerran.
P.P.S. Ette tarvitse ensi kirjeessä kunnioittaa minua kirjoittamalla Te ja Teille (suurilla kirjaimilla). Olen tyytyväinen vähempäänkin. Tehän kirjoitatte jumala (pienellä j:llä) te, joka olette jakobiini.
P.P.P.S. Tämähän on kuin ystävättären kirje.
Äidin ja Williamin väli oli muuttumatoin. Hän kävi joka päivä äidin luona, mutta luottavaisuutta puuttui. Keskustelu kävi kankeasti ja äidin täytyi pitääksensä sitä vireillä alati ja lakkaamatta kertoa itsestänsä. Tämä vaivasi häntä, mutta se oli ainoa keino tehdä heidän yhdessäolonsa siedettäväksi.
William ei tuntunut koskaan välittävän josko puhuttiin tai vaiettiin, ja hän auttoi harvoin keskustelua, lukuunottamatta silloin tällöin lausumiansa muistutuksia, joidenka kylmä ivallisuus koski äitiin.
Kerta toisensa perästä päätti äiti lakata latelemasta näitä avomielisiä kuvauksia omasta elämästään. Mutta aina viime hetkellä, kun hiljaisuus uhkasi käydä kovin painostavaksi, valtasi hänet omituinen tuskan tunne, joka sai hänet hillitsemättömästi turvautumaan siihen aineesen, joka vaan ensiksi päähän pälkähti, useimmiten omasta menneisyydestään.
Eräänä päivänä kun William tuntui olevan jotenkin hyvällä tuulella, päätti äiti sanoa hänelle suoraan, ja hän ottikin puheeksi heti poikansa ovesta astuttua.
"Tänään aijon näytellä William Zimmermannia", alkoi hän leikillisesti. "Äänetönnä ja mukaantumatonna."
"Noo, miksi niin?"