"Etkö luule minun sitä osaavan?"
"No, kyllä noin auttavasti, kotitarpeiksi. Sinähän puhut niin säännöllisesti ja kieliopillisesti, että on oikein liikuttavaa — ethän henno edes koskaan sanoa 'inte', vaan aina sanot 'icke' — mutta tämä kaikki ei ole kylliksi. Vaaditaan vielä jotakin, jota kutsutaan 'stiiliksi'."
"Mitä en osaa, sitä voin kyllä opetella."
Poika kohautti olkapäitään.
"Miks'ei. Sinullahan ainakin on voimaa ja pontta", mutta äänessä oli hyvin epäilevä väre.
"Olen sitä kyllä elämässäni tarvinnut", vastasi hän.
"Vahinko vain, ettei sitä vähääkään minulle ole ylettynyt."
"Sinä varmaan et ole koskaan sitä tarvinnut, etkä siis tiedä, jos sitä hyvinkin on."
"Tarvitseisin kyllä voidakseni tehdä jotakin kunnollista ja päästäkseni johonkin päämaaliin."
"Kyllä sitä tulee."