"Suuttua?" sanoi hän. Oletko nähnyt minun joskus suuttuvan? En voi suuttua — nyt enää."
"Niin, mutta et saa panna pahaksesi."
"En, sano vaan. Olen ylpeä siitä, että olen yksi niistä ihmisistä, joiden kanssa voi puhua kaikesta."
Äiti oli vaiti hetken kerätäksensä ajatuksiansa ja muodostaaksensa kysymyksensä asialliseksi ja sattuvaksi.
"Sanoit joku aika sitte, että sinä tuon kirjan antamassa kuvauksessa nuorten miesten elämästä tunsit koko nykyisen nuoren sukupolven kohtalon… Soveltuuko tämä kuvaus yksityiskohdissaankin sinun omiin kokemuksiisi?"
"Kyllä… Luulitko minun elävän kuin munkki?"
"En … mutta on niin suuri ero…"
"Ei mitään eroa", sanoi hän lyhyesti ja karmeasti.
"Lupaathan sanoa minulle ihan suoraan? Näes, tahtoisin niin mielelläni päästä selvyyteen tässä asiassa ja ei ole mitään muuta keinoa kuin puhua suoraan ja ennakkoluuloitta, kuten kaksi sivistynyttä voivat puhua. Ymmärräthän ettei tämä puoleltani ole mitään halpamaista uteliaisuutta, vaan todellista halua saada selville…"
"Ei tarvitse mitään alkusäveleitä", sanoi William ystävällisesti. "Voit kysyä minulta kaikesta, ja minä olen empimättä antava vastauksen kaikkeen."