"No tietysti myös ei sinusta saa kuullakaan mitään?"
"Se ei ole luultavaa. Mutta tuntuisi niin sidotulta, jos lupaisin sen."
"No älä lupaa mitään."
"Hyvästi", sanoi William ja ojenti kätensä.
"Hyvästi. Onnellista matkaa!"
Mennessään ovea kohti oli Williamilla pieni pistopuhe huulillansa tuosta tavanmukaisuudesta äidin viime sanoissa, mutta hän ei tullut sitä lausuneeksi.
Ajatus että äiti jäisi yksin istumaan kaupunkiin tuli yht'äkkiä hänen mieleensä. Hän kääntyi ovelta ja meni takaisin äidin luo.
"Ja sinä itse?" sanoi hän. "Jäätkö kaupunkiin koko kesäksi?"
"Niinpä luulen. Olen kylliksi matkustellut aikoinani."
"Asettuisit kumminkin maalle jonnekin saaristoon."