"No", sanoi tyttö hemmotellun lapsen kärsimättömyydellä.
"Tiedättekö mitä ajattelin, kun näin teidät kirja kädessä?"
"En."
"Kas, tuossa yksi meikäläisiä."
"Mitä tarkoitatte sillä?"
"Oh Jumalani! miten te olette perinpohjainen, neitiseni. Tarvitseeko minun todellakin selittää sitä?"
"Niin täytyy aina kun lausuu ajatuksensa hämärästi."
"No niin — siis. Niin usein kun näen naisen lukevan kirjaa, joka ei ole lainakirjaston romaani — — apropos! kummallista miten lainakirjastoromaanit ovat useimmille naisille mieluisimmat, — niin tunnen sisälläni sellaisen mielihyväntunteen. Ahah! Siinä on yksi meikäläisiä. Tulen huvitetuksi henkilöstä, on kuin henkeni jo etukäteen kurottautuisi, ottaen hänen sielunsa haltuunsa."
"Eipä ihme että olitte niin itserakkaan näköinen tuossa istuessanne."
"Vai niin. Niinkö mielestänne?"