Minä istua kyyrötän jakkaralla suuren vanhan piirongin ja talonemännän imperiaalisängyn välissä; olen niin hiljaa kuin hiiri, minun katseeni eivät erkane noista käsivarsista, jotka minä näen ensi kerran. Minä ymmärrän, että tuo olento on kuin kaksi eri ihmistä: jäykkä, kova nainen, joka on koko talon kauhu, ja sitte toinen se, joka muistoksi lyhytaikaisesta tuttavuudesta sai taiteilijan kädestä lähteneen piirustuksen. Häntä minä en ole koskaan nähnyt. Hänen valkea pukunsa pannaan kohoisena vaatevasuun ja palvelustyttö vie sen vaunuihin; mutta juormut hienojen peilissä kuvastuvien kulmakarvojen välillä tulevat aina terävämmiksi ja terävämmiksi ja suu laskettelee tuhlaillen haukkumasanoja.
Hänellä oli tapana itse sanoa, että häntä sanottiin kauniiksi. Minä en voinut sitä käsittää. Minusta oli mieluisinta, kun hän seisoi selin, niin että kainostelematta sain katsella hänen paljaita, valkoisia käsivarsiaan, joissa oli kuopat kyynäspään kohdalla, taikka hienokarvaista kaulaa, siltä kohdalta, missä tumma niskatukka kähertyi ja varjostui alaspäin kahtena tummana kielekkeenä.
Hänen kasvojansa minä inhosin.
* * * * *
Sängyn ja piirongin välinen nurkka oli minun lempisijani; siellä tunsi olevansa niin suloisessa turvassa kaikilta kohtalon käänteiltä. Tässä suuressa, raittiissa sänkykamarissa, jossa aina oli niin puhdasta ja viileää hengittää, pidettiin melkein aina perheneuvottelut — ja silloin minä aina asetin niin, että sain olla mukana.
Talon hallitsijatar, tuo kauniskäsivartinen, halveksi minua liian syvästi, välittääkseen minun läsnäolostani; hänelle oli vallan yhdentekevää, mitä minä kuulin ja mitä en, kunhan vaan en mennyt hänen tielleen. Ja hänen vanhempansa arvelivat aina, ett'en minä mitään ymmärtänyt.
Mutta mitä en heti ymmärtänyt, se kätkeytyi muistooni; ja elämä on antanut minulle selityksen kaikkeen, mikä silloin oli pelkkiä arvoituksia.
Kuinka monta naimatarjousta onkaan se sänkykamari nähnyt hyljättävän! Kuinka monesta kunnon miehestä siellä on puhuttu kuin rääsystä sentähden, että hänen varansa olivat liian pienet taikka hänen jalkansa liian suuret. Taikka siksi, että hänen leveä leukansa teki kasvot sieluttoman näköisiksi. Minä tulin siihen johtopäätökseen, että jokaisen naisen, joka itseään kunnioittaa, pitäisi kohdella miehiä tuolla lailla. Minusta alkoi tuntua hirveältä häpeältä se, että joku nainen voisi antaa myöntävän vastauksen kosintaan. Tulin varmasti vakuutetuksi siitä, että mikään muu ei ollut hienoa kuin kieltävästi vastaaminen, samaten kuin jotain herkkua toistamiseen tarjottaessa. Ylpeys sen vaati, vaikkapa sitte kirvelikin, vaikkapa saattaisi hetken kiusauksessakin olla.
Minulle ei koskaan juolahtanut mieleen, että olivathan naidut rouvat kuitenkin lopulta vastanneet myöntävästi.
Suuresti sentähden kummastuin, kuin eräänä päivänä näin tanssijaisdaamini epäröivän.