"Se oli oikein; kiitoksia, pappa", sanoi jääkuningatar; ja siinä katseessa, jonka hän loi vanhukseen, olin minä näkevinäni jotain säälin tai hellyyden tapaista.
Isä värisi vielä tuntuvammin.
"Sinä … sinä voit tehdä sen uudestaan, jos tahdot", lausui hän tuskallisesti. "Vielä voi kirjoittaa; ei se ole liian myöhäistä."
"Ei, minä en tahdo tehdä sitä uudestaan."
Hän kääntyi ja meni omaan huoneeseensa. Hän oli jäykkä ja kylmä kuten aina. Mutta minusta näytti, että hän oli hieman kalpeampi kuin tavallisesti.
Pari kuukautta sen jälkeen vietti kosija häitään hänen ystävänsä kanssa.
* * * * *
On olentoja, jotka ovat tulleet maailmaan kätkien itsessään yhden ainoan intohimon siemenen: halun tuntea ihmisiä ja ihmiskohtaloita. Koeta jollekulle heistä antaa mitä tietoa hyvänsä, mikä ei koske ihmisyksilöitä — se jää kuolleeksi ijäti. Mutta anna jonkun nimen suhahtaa hänen korvansa ohi jossain satunnaisessa puhelussa, ja hän kätkee sen muistoonsa. Ja vuosikausia sen jälkeen voi muita irtonaisia piirteitä tulla lisäksi, tulla aivan sattumalta. Mutta vaikka hän ei koskaan ajattele ja mietiskele sitä, keräytyy kaikki pikkupiirteet hänen muistossaan tämän nimen ympärille, ja lopulta näkee hän jo selvät kasvot. Ja elämä voi useampia kertoja viedä hänet yhteen näiden kasvojen kanssa, taikka niiden ohitse ja vähitellen kasvaa näistä kasvoista kokonainen elävä ihminen. Ja tämä ihminen on kohtalo, joka kerran liitää maan yli kuten pilvi taivaalla ja joka ei koskaan tule takaisin aivan samanmuotoisena.
Sillä tapaa satuin sivuamaan sitä miestä, joka kerran pyysi tanssijaiskuningattareni kättä ja oli saada myöntävän vastauksen. Vuosia kului ja minä opin tuntemaan hänet itsensä, hänen kotinsa, hänen vaimonsa, hänen lapsensa; minä näin hänet jokapäiväisessä elämässään, jossa vasta oppiikin ihmisen tuntemaan perinpohjin.
Minä muistin tuon pienen kosintakohtauksen, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään merkitystä hänen elämässään. Minä luulin, että hänen tunteensa oli ollut hetken oikku ja että hän nyt oli unohtanut tuon kaiken jo aikoja sitten. Luulinpa niinkin, että hän oli iloinen niistä rukkasista, jotka oli saanut, sillä vaikka olin melkein kokonaan kadottanut näkyvistäni tuon entisen kaunottaren, tiesin kuitenkin, että hänen mielenlaatunsa oli pahentunut vuosia myöten ja että hän nyt oli koko ympäristönsä kauhu.