Tämä mies tuntui kovalta ja kylmältä kuten se nainen, jota hän oli tavoittanut; mutta sinä pantsarina, jona tuolla naisella oli ollut "säännönmukaisuus", oli tällä miehellä uskonto ja velvollisuus. Hän kuului ankaraan lahkokuntaan, joka hylkäsi kaikki maalliset huvit ja jonka vaatimukset itseänsä ja muita kohtaan menivät säälimättömyyteen saakka.
En koskaan ole nähnyt ihmistä niin yksinäistä kuin tämä mies, hän tunsi yksinäisyytensä ja hän kärsi siitä. Hän kaipasi äärettömästi hellyyttä ja häneltä puuttui kokonaan kykyä saavuttaa sitä.
Umpimielisten ihmisten halu lähestyä toisiaan saattoi hänet, huolimatta suuresta iän erosta, vähitellen lähestymään minua jonkinmoisella kylmällä ystävyydellä.
Minä tunsin niin paljon hänen elämästään, että hän tuskin arveli maksavan vaivaa peittää loppuakaan. Hänen oli tapana puhua kaikesta, varsinaisesti uskomatta asioitaan minulle, ikäänkuin minä tietäisin kaikki jo entisestään.
Hänen vaimonsa oli hänelle täydellinen vastakohta: hyvä kaikkia kohtaan, siksi että hän ei osannut olla paha, veltto ja huolimaton. Kunhan hän vaan pääsi kuulemasta nuhteita, oli hän onnellinen; halu liittyä johonkin ihmiseen läheisemmin kuin kaikki muut häneen oli hänelle aivan vieras, Hän oli kuin älytön pieni kotikoira, joka heiluttaa häntäänsä kaikille, ilman eroitusta, siksi että potku on potku, tulipa se mistä päin hyvänsä.
Heidän avioliittonsa oli niin rikas lapsista ja niin köyhä onnesta, että heidän kotinsa oli täydellinen lastenkasvatuslaitos, ilman vähintäkään valoa tai päivänpaistetta tai mielen ylennystä.
Isän suruksi tuli lapsia toisensa perään maailmaan, ja kaikilla oli äidin paksut kasvonjuonteet ja äidin tylsä, haluton mieli.
Itsessään oli miehessä tuota virkeää, väsymätöntä pontevuutta, joka ikäänkuin ahnaana ja nälkäisenä tahtoo ryhtyä kaikkeen, omistaa kaikki. Hän tahtoi kiihoittaa poikiaan ja tyttäriään saavuttamaan päämääriä, joihin hän ei itse voinut päästä.
Hän työskenteli yli-inhimillisellä kestäväisyydellä hankkiakseen varoja heidän kasvattamiseensa, hän tahtoi heidän kauttansa, kuten ojanteiden, johtaa tietoa ja oppia taloonsa, mutta kaikki teki tyhjäksi se velttous, joka hitaasti levisi laajemma ja syvemmä koko taloon. Näytti siltä, kuin pitäisi jonkun ihmeen tapahtua, ett'ei se valtaisi miestä itseäänkin.
Elämän edeltäpäin arvaamattomat hyrskyt heittivät minut taas kauvas pois, ja hänkin jäi näkyvistäni, kuten ennen oli jäänyt Bella. Vasta monen vuoden kuluttua näin Bellan jälleen. Me asuimme samassa hotellissa, johon molemmat aioimme jäädä yöksi, ja hän näytti olevan iloinen nähdessään minut. Olinhan minä ihminen, jonka kanssa hän saattoi puhua menneistä päivistä. Hän tuntui nyt olevan hyvin yksin. Hänen vanhempansa olivat kuolleet ja hänen kauneutensa oli mennyt. Hän vietti huolekasta elämää, hän oli köyhä ja tottumaton tulemaan toimeen omalla työllään.