Minä olin läpimatkalla ja luulin saavani viettää muutamia oikein ikäviä tunteja siinä jäykässä maaseutukaupungissa, ennenkuin tulisi makuuaika. Olin sentähden mielissäni, kun sain nähdä vieraat kasvot teepöytäni ääressä, vaikka ne eivät herättäneetkään pelkkiä hauskoja muistoja.
Hän näytti unohtaneen erotuksen ijässämme ja entiset suhteet; minä olin nyt hänen vertaisensa ja hänellä oli tarve kerran puhua suunsa puhtaaksi. Siten uskoi hän minulle salaisuutensa, jota en kysellyt, mutta joka antoi minulle kummallisen lisäyksen tietoihini ihmisluonnon nureista puolista — niistä puolista, joiden olemassaoloa ei kukaan oikea jäsen moitteettomien yhdyskunnassa tahdo myöntää.
Kas tässä, mitä hän kertoi:
Entinen kosija seurusteli erään Bellan serkun kanssa, jonka kodissa Bella isänsä kuoleman jälkeen oli saanut turvapaikan joksikin ajaksi. Bella ja tuo entinen kosija olivat alusta pitäen kohdelleet toisiaan kuin tavalliset vanhat tuttavat. Kerran kun serkku vietti syntymäpäiviään loistavasti ja juhlallisesti — siellä oli musiikit, värilyhdyt ja paljon vieraita — oli Bella kävellyt puutarhassa puhellen vanhan ihailijansa kanssa. He olivat tulleet syrjäiselle käytävälle ja siellä oli hän äkkiä kysynyt Bellalta, oliko hän edeltäpäin käskenyt isäänsä antamaan kieltävän vastauksen hänen naimatarjoukseensa. Ja kun Bella sanoi hänelle, että asian laita ei ollut niin, oli hän puhjennut kiihkeisiin sanoihin ja sanonut, että tuo väärinkäsitys oli ollut parantamaton onnettomuus heille molemmille. Hän oli selittänyt, että hän pelkästä suuttumuksesta ja loukatusta ylpeydestä — näyttääkseen hänelle välinpitämättömyyttään — oli nainut nykyisen vaimonsa. Hän oli sanonut Bellalle, ett'ei hän koskaan ollut voittanut tunnettaan ja että hän Bellan kanssa — ainoastaan Bellan kanssa — olisi ollut onnellisin mies maan päällä. Ja huolimatta Bellan vastustuksista oli hän vetänyt hänet vasten rintaansa ja vaatinut häntä sanomaan, että hänkin oli pitänyt hänestä, ett'ei hänkään ollut unhottanut.
Tuo kaikki oli tullut niin odottamatta ja niin valtavasti; se oli ensi kerran, kun joku mies häntä kohtaan unohti, mitä järjestys ja hyvä tapa vaati. Se oli ensi kerran, kun tuo ennen niin ihailtu tanssijaisdaami kuuli rakkaudentunnustuksen — ja se tuli, sittekun kauneus oli mennyt, onnen mahdollisuus kuollut; sen teki nainut mies, yhdeksän lapsen isä.
Minä katsoin ylös häneen hämmästyneenä; hän käveli edestakaisin lattialla ja kertoi. Ja siinä hänen kertoessaan tuntui, kuin olisi koko kohtaus eletty minun silmieni edessä. Hänellä oli aina ollut se lahja, että hän taisi kertoa vilkkaasti, tuoden ilmi kaikki vivahdukset mielialansa mukaan, ja silloin hänen kasvoissaan ei ollut tuota jäykkää ilmettä, joka teki ne muulloin niin kylmän näköisiksi.
Olin näkevinäni tuon vakavan uskonvimmaisen miehen intohimonsa valtaamana; tuon kummallisen kaksinais-ihmisen, askeetin, jolla oli suuri lapsilauma; lämminverisen, kylmän egoistin, joka aina oli halajanut voida sulaa rakkaudesta toista olentoa kohtaan, pehmetä ja olla onnellinen.
Minä näin puiden latvat tummina kohoavan heidän päänsä yli ja kuvastuvan vaaleaa kevättaivasta vastaan ja lehtien välitse välkähtelevän kaukaa valon noista monivärisistä lyhdyistä.
Minä kuulin tuon kovan äänen ikäänkuin suonenvedontapaisesti päästävän ilmoille nuo vastoin hänen tahtoaan esiin tunkeutuvat sanat … samalla kuin torvisoiton sävelet kaikuivat kaukaa valssitahdissa kartanosta, jossa tanssittiin. Ja minä ymmärsin hänet — tuon kaksinaisihmisen — askeetin.
Bella ei puhunut minulle, siinä astuessaan. Hän ei halunnut kuulla keskeytyksiä ja sekaannuksia. Hän puhui saattaakseen ilmoille kaikkea sitä, jota hän niin kauan oli kantanut sydämessään. Minä olin vaan arvoton välikappale, ja se oli vaan sattuma, että hän valitsi juuri minut uskotukseen. Hän kertoi edelleen: Seuraavana päivänä oli mies tullut serkun huoneeseen, kalpeana ja riutuneen näköisenä. Näytti siltä, kuin hänen luvaton rakkautensa olisi ollut synti vasta nyt, ilmoille päästyään, ja uskonnollisessa kiihkossaan tahtoi hän, että he kumpikin omalla tavallaan sovittaisivat rikoksensa jollain salaisella katumuksenharjoituksella. Hän oli, sittemmin häntä tavatessaan, pelästyttänyt häntä orjallisella munkkiuskollaan yhtä paljon kuin ennen rakkaudenpuheillaan; Bella oli pelännyt hänen kenties menettävän järkensä ja oli kiiruusti lähtenyt pois niiltä seuduin näkemättä häntä enää koskaan.