"Eräistä arpajaisista sen äskettäin voitin", vastasi poika, ja hänen luontevasta äänestään huomasi, että hän oli harjaantunut "veistelemään".
"Ja tämän hienon sohvatyynyn?"
"Sen eräältä tyttötuttavaltani sain."
Äiti vilkasi häneen.
"Tosiaankin komea lahja; on se maksamaan tullut, ja on siinä työtä ollut."
Poika ei vastannut, seisoi vaan ääneti kirjoituspöydän luona ja puhdisteli kynsiään kynäveitsellä.
"Mutta tarvitseehan äiti toki kahvikupin lämmikkeekseen", sanoi hän äkkiä, "juoksen alas talonväen luo sitä pyytämään."
"Voi, kiitoksia", sanoi äiti ja näytti oikein kiitolliselta.
Kun Cedergren oli sulkenut oven jälkeensä, ei eukko voinut vastustaa pientä naisellista uteliaisuuttaan; hän nousi ja meni pöydän luo katsomaan hänen kirjoituskalujaan ja mitä muuta siellä oli. Hänestä näytti siellä olevan niin paljon sieviä pikkukaluja, sellaisia, joita ei koskaan tule itse ostaneeksi, ja sitte siellä oli — muutamien sanomalehtien alle pistettynä — pieni korko-ompeluksella koristettu kirjesalkku. Tuopa antoi eukolle miettimistä. Hän aukaisi sen. Toisen kannen sisuspuoleen oli sirosti kirjoitettu:
"Oi, pikku Amor, mua auta,
Ja Hilma verkkoihini saata."