"Milloinka oli oikea aika? Viidennellätoista vuosisadalla?"
"Niin. Kun oli oikeita, todellisia munkkeja, jotka voivat istua rauhassa, ja maalailla luostareissaan."
Kamreeri illisteli veitikkamaisesti silmillään: "Ei suinkaan sinulla olisi ollut halua tulla munkiksi?"
"Olisi, Jumala sen tietää, että minulla olisi ollut!" — Hän sanoi sen niin tuntehikkaasti ja niin vakuutettuna, että se tuntui kerrassaan hullunkuriselta. "Minä kerran koetinkin — tuolla alhaalla Italiassa."
"Munkiksiko ruveta?"
"Niin. Mutta ne eivät minusta huolineet."
"Eivätkö?"
"Eivät. Mutta minä kadun, ett'en kysynyt, saisinko ruveta sellaiseksi — — miksi sitä nyt taas sanotaan — — maallikkoveljeksi, minä luulen, ne sitä sanovat."
"Mitä sinä tarkoitat?"
"Niin, sellaista, joka kynii kanoja ja lakaisee lattioita ja harjaa saappaita ja pesee astioita."