Ja tuolla sisällä istui tyttö, ja kaikki hänen ajatuksensa kiertelivät yhtenä ainoana hurjana sekasotkuna. Hänen ainoa selvä ajatuksensa oli hätä siitä, mitä ihmiset sanoisivat, jos näkisivät, että hän ja tuo herra koko illan olivat matkustaneet yksin tyhjässä rautatievaunussa. Joka asemalla vapisi hän, peläten, että siellä sattuisi olemaan joku tuttu, sillä hän tunsi, että koko hänen ulkomuodossaan oli jotain, joka häntä syyttäisi, poskilla hehkui punaisia täpliä, ja jos hänen tänä hetkenä olisi täytynyt puhua, niin olisi hänen äänensä ollut puoleksi tukehtunut ja hengästynyt.
Myrsky oli kiihtynyt. Näytti siltä, kuin juna tunkeutuisi eteenpäin paksun, valkean savun läpi. Hän oli vallan epätoivoissaan siitä, ett'ei ollut joutunut ensimäiseen junaan.
Aamusella oli ollut oikein kaunis ilma, ja lumi, joka nyt tuprueli kuin hietapilvi erämaassa, oli silloin kepeänä ja tasaisena tasankoa peittänyt. Hän kuuli höyryhevon läähättävän ja maata polkevan, tultiin pehmeään luminietokseen, se kävi yhä pehmeämmäksi ja pehmeämmäksi, lumiaura ei enää voinut pyyhkästä tieltä lumiläjiä. Pelko pani hänen sydämmensä yhä kovemmin sykkimään. Ulkona ei näkynyt muuta kuin tuo tupruava hieno lumipilvi. Nyt juna peräytyi, kimeä vihellys ja sitte eteenpäin taas! Luonnottomasti kiihottunein henkäyksin läähätti höyry, se kuului hermostuneelta, rasitetulta, sitte laimenivat nuo hengähdykset, ja pitenivät pitkiksi huokauksiksi. Yht'äkkiä kaikki hiljeni — aivan haudanhiljaiseksi. Ei nytkähdystäkään enää, ei ääntäkään; joku vihuri vaan välistä lennätti lunta ikkunaruutuja vastaan, niin että ne karahtivat. Hän alkoi pelätä. Tämä ei ollut leikkiä, tämä oli pahinta kaikesta.
Pitemmälti miettimättä tempasi hän oven auki. Hän seisoi sen kapeassa aukeamassa, aivan kalmankalpeana.
"Lumeen tartuttu?" Se oli kaikki, minkä hän sai sanotuksi.
"Siltä näyttää." Nuori mies pamautti ikkunan alas ja huusi konduktöriä.
"Luminietoksessa ollaan", vastasi tämä kysymykseen.
"Saanko tulla ulos?"
Ovi avattiin ja matkustaja tuli ulos tarkastelemaan paikkaa. Vähän ajan päästä tuli hän takaisin.
"Emme pääse hievahtamaankaan paikaltamme", sanoi hän, "veturi on mennyt rikki, mies lähetetään jalkaisin takaisin asemalle, josta lähetetään sähkösanoma Eslöfiin, että lähettäisivät sieltä toisen veturin. Saamme luultavasti istua tässä koko yön, kello on nyt seitsemän."