"Mitä luulet mulla täällä olevan?"
Nyt tunsi Lalla punastuvansa aivan tummanpunaiseksi, ja poskissa tuntui tykyttävän. hän vaan loi silmänsä maahan, ikäänkuin häpeissään eikä vastannut.
"No?" kehoitti Niilo.
"En tiedä."
Lalla kuiskasi sen hyvin hiljaa, ja ohut pieni ruumis kääntelihe ja vääntelihe neuvottomasti.
"Luuletko, että se voi olla sinulle?"
Nyt katsoi tyttö ylös, ja noita silmiä nähdessä ei tiennyt, nauraisiko vai itkisi, ne olivat niin juhlallisen vakavat, niin vanhamaisen epäilevät, ja kuitenkin niissä kuvastui kokonainen maailma lapsellisia odotuksia.
Hän näki, että pytyn yli oli sidottu vanha esiliina. Sen sisässä siis täytyi olla jotain. Mutta hän oli vielä vaiti. Se saattoi olla pilaa.
"Niin, sinulle se on. Mutta arvaappas, mitä?"
Harmaat silmät välähtivät ilosta, mutta kasvot pysyivät yhä vakavina.