Ja ukko nyyhkytti.
Mutta Lalla ei tuntenut säälivänsä ukkoa eikä surevansa Kurrea. Kun iso-isä kysyi, hautaisivatko he kahden hänet iltapäivällä, vastasi hän kuitenkin myöntävästi.
Koulun loputtua kohtasi iso-isä Lallaa pihassa.
"Minä olen sepittänyt laulun Kurresta", sanoi hän.
Mutta Lalla ei ollut siitä millänsäkään.
Ja sitte menivät he kahden ja hautasivat Kurren puutarhaan, ja se oli kääritty valkoiseen nenäliinaan, jonka iso-isä uhrasi…
Lalla ei itkenyt. Hän oli jo päässyt niin pitkälle elämänkokemuksessa, että hän tiesi sen olevan turhaa. Ja sitte — — kolme, siinä on aina yksi liikaa.
1887.
Ludde.
Kun Ludde oli pienenä ja kävi koltissa ja kun Ludde kasvoi, silloin oli hän juuri sellainen, kuin hänen mammansa toivoi ja juuri sellainen, että kaikki muut mammat sanoivat pahankurisille pikku pojilleen, niin pian kuin ne tekivät tepposiaan: "Katsoppas Luddea! Ludde ei koskaan tee niin."