Ei, Ludde ei koskaan tehnyt mitään. Kotona hän ei koskaan mylläköinyt, ei koskaan ollut vallaton eikä koskaan tottelematon. Kun rouvia tuli hänen äitinsä luo, saattoi hän istua tuntikausia korkeajalkaisella tuolilla heiluttelematta edes jalkojaan, kuten kaikki muut pienet pojat tekivät. Ludde istui aivan hiljaa, pyöreäposkinen naama lauhkeasti ja hyvänsävyisesti hymyilevänä, tosin välistä nukkumaisillaan, mutta aina yhtä hymyilevänä ja hyvänä, silloinkin kun pää nyökähtäen painui rinnalle taikka retkahti taaksepäin, ikäänkuin pieni kaula olisi ollut katketa.
Kun Ludde silloin aukasi vaaleansiniset silmänsä, saattoi hän kyllä nähdä mammain nykivän toisiaan ja hymyilevän niin ihailevan näköisinä, että Ludden sydän paisui ilosta, ja hän päätti aina olla yhtä kiltti.
Hänen mammansa oli onnellinen ja ylpeä. Hänellä ei ollut mitään muuta maailmassa kuin Ludde, mutta tämä poikapa olikin hänen kallein aarteensa.
Hänellä ei ollut koskaan, ei yöllä eikä päivällä, ainoatakaan ajatusta, joka ei jollain tavalla koskenut Luddea; ja enimmän hän ajatteli sitä, kuinka hän voisi varjella poikansa tältä maailmalta ja sen pahuudelta.
Hän oli papin leski, eli eräässä kylässä ja oli kuullut paljon pahaa kaupungin kouluista. Kansakoulukin tuntui hänestä epäilyttävältä; hän pelkäsi, että se voisi vahingollisesti vaikuttaa hänen "omaan Luddeensa", ja siksi hän antoi siivon pastori Vallergrenin ottaa toimekseen hänen kasvatuksensa. Siivo pastori Vallergren oli kiintynyt tuohon lapsi kultaan niin arvaamattoman suuressa määrin, että hän antoi Luddelle opetusta melkein ilmaiseksi.
Kun Ludde oli ripille päässyt, alkoivat maailmanmieliset, ymmärtämättömät ihmiset puhua, että hänen pitäisi lähteä ulos maailmaan ryhtyäkseen johonkin tosi työhön elatuksensa hankkimiseksi. Mutta mamma mietiskeli yöt ja päivät jotain keinoa, miten voisi antaa Ludden ansaita leipänsä tarvitsematta kuitenkaan laskea häntä luotaan. Huono seura saattoi muutoin helposti hävittää kaikki, minkä hänen kasvatuksensa oli aikaansaanut.
Hän otti kaiken leskieläkkeensä säästöpankista, perusti pienen kaupan ja otti Ludden kauppakumppanikseen.
Kauppa ei käynyt huonosti; säästäväisyys, joka meni melkein liiallisuuksiin, teki heille mahdolliseksi panna vuosittain jotain pankkiinkin, ja joka kolmastoista vuosi tuli summa kaksinkertaiseksi pelkkien korkojensa kautta, seikka, jota Ludden mamma ei koskaan lakannut pitämästä ihmeenä, erityisenä Jumalan armona, kiltin Ludden hyväksi. Päästyään neljänkymmenen vuoden ikään, voisi Ludde mennä naimisiinkin, jos hän valitsisi ymmärtäväisen ja säästäväisen tytön, jolla ei olisi liian suuria vaatimuksia.
Alussa, kun Ludde oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, oli hänellä pari kertaa ollut mielettömiä naimatuumia; ja pari kertaa oli sattunut olemaan hävyttömiä palvelustyttöjä, jotka olivat virittäneet verkkoja Ludden alhaisemmille vieteille, mutta hänen äitinsä oli sanomattomaksi ilokseen aina huomannut sen ajoissa ja onnistunut suojelemaan pojan kaikista kiusauksista.
Nyt ei ollut sitä palvelustyttöä maailmassa, joka olisi voinut tulla vaaralliseksi Luddelle, sillä nyt hän tiesi, että hän voisi mennä naimisiin minä päivänä hyvänsä, kun hän vaan saisi sen toimeen ja kun vaan löytäisi jonkun, joka soveltuisi hänelle ja jolla ei olisi liian suuria vaatimuksia. Noin 15 vuotta sitte oli kylässä ollut useampia, jotka kyllä olisivat voineet soveltua, vaikka ne mahdollisesti olivat vähän vaativaisempia kuin Ludde ja kumpp. pitivät varojensa mukaisena. Kuitenkaan ei kukaan ollut tahtonut odottaa niin kauvan, kunnes korko oli kyllin monta kertaa kasvanut pääoman suuruiseksi. Ne olivat menneet naimisiin toinen toisensa perästä ja saaneet lapsia, jotka nyt alkoivat olla naima-ijässä; taikka olivat ne sokeasti heittäytyneet maailmaan, Ludden suureksi kauhistukseksi, ja hankkineet itselleen työtä omin neuvoin.