"Niin", vastasi kaupanhoitaja jörösti. Hänestä tuntui sietämättömältä keskustella tästä surullisesta asiasta humalaisen miehen kanssa.
"Mikä siihen on ollut syynä?" kysyi mies virkeästi ja vakavammalla äänellä.
"Tapaturma", vastasi nainen lyhyesti, luoden häneen terävän katseen.
"Vai niin", sanoi mies melkein alakuloisesti, "minä luulin, että kolotus siihen on syynä ollut, monet tulevat rammoiksi siitäkin. Eikö rouva voi koskaan tulla terveeksi?"
"En", vastasi hän tylysti.
Mies huomasi sen, pani rahat pöydälle, kumarsi ja meni, heittäen vielä pitkän silmäyksen sauvoihin.
Kirjakauppias istuutui jälleen työhönsä, mutta puolen tunnin päästä ilmaantui sama ostaja taas ovelle.
Vastatessaan hänen tervehdykseensä näytti nainen vähän kärsimättömältä.
"Rouva on hyvä ja antaa anteeksi", sanoi hän kohteliaasti, "mutta minä en ole voinut olla ajattelematta noita kainalosauvoja, ja lopulta minun täytyi tulla tänne takaisin puhumaan niistä. Minun vaimollani on ollut kolotus seitsemän vuotta ja nyt hän ei voi liikkua ilman sauvoja; rouva käy niin hyvin noilla, ja minä ajattelin, että jos voisin hankkia hänelle — raukalle — parin samanlaisia, niin olisi se suuri helpoitus hänelle. Ettekö luule sitä?"
"Sen kyllä luulen", vastasi nainen katuen äskeistä tylyyttään.