"Ja sitte minä pyytäisin, että saisin oikein katsella niitä, sillä sellaisia en ole koskaan ennen nähnyt."
Nainen ojensi hänelle toisen sauvoista, ja hän katseli sitä tarkoin.
"Niin, nämä ovat toista kuin minun vaimoraukkani!" sanoi mies ihaillen.
"Mutta hyvin kalliit ne mahtavat olla?"
"Pelkään niin olevan."
"Mutta siitä vähät; sellaiset hänen pitää kuitenkin saada! Antakaa nyt anteeksi tunkeilevaisuuteni, mutta en voinut olla kysymättä."
"Olen iloinen siitä, että kysyitte", vastasi kirjakauppias hiljaa, "teitte hyvin, kun ajattelitte sairasta vaimoanne."
"Olen aina häntä ajatellut", sanoi mies teeskentelemättömästi, ja kyyneleet nousivat hänelle silmiin, "kaikkea on koetettu, mitä ihmiskyky voi, mutta siitä ei ole apua lähtenyt."
"Surkeata on, kun äidin talossa täytyy olla sairaana", sanoi rouva katsomatta ylös.
"Kyllä kai", vastasi mies ja pudisti surullisesti päätään, "mutta ajatelkaapas, rouva, niin huono kuin hän onkin, on vaimoni itse kutonut nämä vaatteet."
Hellällä ylpeydellä kohotti hän toista takinhihaansa, ja rouva silitti sitä kädellään.