Hänen kasvonsa olivat vaaleat, sirot, ja niiden pinta näytti läpinäkyvän hienolta; otsa oli korkea, ja siinä häämöitteli suonia nahan alta; se oli omituisen paljas, kuten niillä, jotka ovat ruvenneet tulemaan kaljupäisiksi.
Tukka oli musta ja harva, kammattu otsalle ja lyhyeksi leikattu. Ylähuulessa oli hienot, kähärät untuvat ja huulet olivat kapeat, mehunpunaiset, kuin kaksi pitkää pensselin jälkeä.
Hän oli puettu luonnottoman pitkään takkiin, joka oli kiinni aina leukaan asti, jonka tähden hänen olennossaan ilmautuva heikko, nuortea voimattomuus pisti vielä enemmän silmiin. Koko mies katosi tähän takkiin, jonka hihat ulottuivat aina käsien päälle saakka.
"Tuskin voin käsittää, että Börje on nainut." — Hänellä oli hento ääni, joka värähteli surulliselta näinkin mitättömässä lauseessa, ja hänen puheensa murti vähän epävarmasti, joten kaikki mitä hän lausui vaikutti omituista mieltymystä. — "Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta hänen naimisestaan kotia tullessani. Hänen äitinsä kertoi minulle asiasta… Ja minä, jolla tullessani oli jälellä kaikki vanhat oikeuteni vaatimukset häneen nähden!"
"Oikeuksienneko? Niin, Börje, hän tunnustaa minun hyväkseni."
"Älkää millään muotoa varustauko riitelemään," nauroi vieras, "minä ehdottelen pientä rauhallista jakoa. Koskaan en minä salli, että te hänet kokonaan viette minulta."
"Kyllä me katsomme, mitä voimme tehdä."
"Niin, ja rauhan ehtoihin lisään minä. että teidän täytyy niin vähän kuin mahdollista panna pahaksenne minun tuloani. Sillä kuka tietää kuinka voisi käydä, jos isovaltias Börje joutuisi johonkuhun valtiolliseen pieneen ahdistukseen."
"Koukuttelemisia keskellä rauhanhierontaa! Te ette näykkään olevan mikään valtioviisas!"
"Saadaan nähdä. Niin vähän pahaksenne kuin mahdollista — siis. Onko siitä sovittu?"