Hän luetteli tätä kuin ulkolukua.
"Lienette nähnyt hyvin paljon!" huudahti Marianne.
"Hoo, maailma on kaltaisensa joka paikasta. Ei siinä ole mitään erotusta, vaikka alussa luulee."
"Ai ai, te olette kyllästynyt!"
"En suinkaan. Minä olen väsynyt kuulemaan höyryvihellyksiä ja rautatien merkkejä. Minä tahtoisin elää semmoista elämää kuin esimerkiksi te täällä, — kirjoineni ja itseni kanssa. Se mahtaa tuntua ihmeellisen levolliselta. Minä tahtoisin koettaa, miltä se tuntuu."
"Pidättekö kirjoista?"
"Voin sanoa, että minä elän niistä."
"Sinun pitäisi nyt osaaman koko maailma ulkoa, kun olet niin paljon lukenut."
"Ohoh, ei ole aikaa mihinkään; elämä on suunnattomasti kasvanut: kun elää, ei ennätä lukea, ja kun lukee niin ei ennätä elää. Minä olen koettanut hutiloida molemmin puolin, joka on virhe. — Joko kokonaan kirjakoi tai kokonaan ihminen."
"Hölön tölön!"