Hän oli mennyt Börjen luokse ja asettanut kätensä hänen olkapäilleen koettaen niitä ravistaa.
Börje antoi pidellä itseänsä, kuten kauniin lapsen vallattomuudet annetaan anteeksi.
"Minä sanon sinulle jotakin, Börje," sanoi Pauli heittäytyen eräälle tuolille, "ennenkuin tapasin äitisi, oli minulla soma tuuma."
"Mikä sitten?"
"Näetkös, minun mielestäni oli vallan varmaa, että sinä olit ostanut itsellesi suuren maatalon. Tämä oli yhtä välttämätöntä, kuin parran tuleminen sinulle. Sinua ei voinut ajatella ilman näitä kahta lisää. Vaan minä en luullut sinun ennättävän naimisiin vielä. Minä ajattelin aina: joutavia, hän ei tule valmiiksi."
"No niin, ei suinkaan se tehnyt erotusta, olinko naimisissa vai en?"
"Kyllä, näetkös, minä olin ajatellut pyytää luoksesi asumaan koko talveksi."
"Sisään!"
"Niin. Tiedätkös, minä olen mielestäni kuin vanha kapsäkki, jota koko maailman rautateiden ja tullien virkamiehet ovat potkineet; sen täytyy joko saada olla alallaan tai mennä palasiksi."
"No niin, minkätähden et voi tulla sitten luokseni asumaan, vaikka olenkin naimisissa?"