Börje hypähti pystyyn tuoliltaan, vaan istahti heti taasen.
"Niinkö luulet! — Kolmas henki kahden kyyhkyläisen pesässä? Ei, se ei sovi."
"Kuherrusaikamme on loppunut jo kaavan sitten; me olemme jo vuoden olleet naimisissa."
Pauli katsahti Marianneen surullisesti ja ilveellisesti.
"Minun puolestani voitte kyllä jäädä," vastasi tämä nauraen.
"Niin kai, niin. Mutta tunkevaiselta minä näytän joka tapauksessa. Nuorelle miehelle minä sitä vastoin olisin tullut halutuksi seuratoveriksi… Kuulettehan, että kun onnittelen ystävääni, tulee siihen joukkoon aina pieni sivuisku itselleni. Eikä Ola Börjen äiti suinkaan ollenkaan aavistanut, kuinka kovasti hän töyttäsi tätä kapsäkkiä puhuessaan naimisesta."
"Kas vaan, tepä olette kohtelias!"
"Rouva Olsson, — löytyy tuskia, jotka tekevät jonkun täydellisesti kärsimättömäksi… Minä olin luullut voivani ottaa Börjen siitä, mihin olin hänet jättänyt, ja sillä aikaa olette te kaapannut hänet haltuunne. Voinko minä siis olla kohtelias?"
"Niin, voittepa sanoa teillä olevan vieläkin yhden syyn jäädä, kun hänen seuransa huvittavaisuus on lisääntynyt minun tuloni kautta."
"Oivallisesti, Marianne."