Marianne, päästyään päärakennukseen, kiirehti huoneeseensa vaihtamaan tuota vihattua hametta jokapäiväiseen pukuunsa. Hän tunsi erehdyksensä kautta alentuneensa niin paljo Paulin silmissä, että asian parantamiseksi tarvittiin pitkiä ponnistuksia, ja niin ankaran kolauksen sai hänen itseluottamuksensa, että hän melkein mielikuvituksessaan luuli näkevänsä, kuinka hän vanhentui. Mutta sama se, Pauli saisi joka tapauksessa katsella häntä toiselta kannalta, kuin huono-onnisena keikailijana. Sen päätti hän saada aikaan. Pauli saisi nähdä, ettei vielä tuntenut Marianne Björkiä, joka vielä olisi hänen pakottava pyytämään mielessään anteeksi tämän illan tähden.
Näitä ajatellessaan oli hän muuttanut pukua. Hän sitoi vyötäisilleen pienen esiliinan, joka mustan hameen päällä näytti sangen yksinkertaiselta ja vaatimattomalta. Pauli saisi nähdä koko asian olleen vaan leikkiä, — ettei Marianne ollut tahtonut saattaa häntä hämilleen, ei tavoitellut hänen ihailuaan.
Hän järjesteli hienot hiuksensa, jotka keveinä kuin utu laskeutuivat hänen otsalleen ja kaulaansa; sitte katsahti hän vielä kerran kuvastimeen vakautuakseen, että hän sieltä näki nuoret kasvot lapsellisine juovineen.
Hän saisi nähdä — tämä kaikkeen kyllästynyt herrasmies! — ettei Mariannen tarvinnut virittää ansoja häntä varten sekä ettei Marianne tietänyt missään pettyneensä.
Sinä iltana oli hän ystävällisempi Börjeä kohtaan, kuin hän oli ollut moneen aikaan, ja kun Börje myöhemmällä sanoi hänelle hyvää yötä, pidätti Marianne häntä saadakseen jutella Paulista. Börje tunsi ehkä paremmin hänet kuin Marianne, vaikkeivät olleet nähneet toisiansa pitkään aikaan. Ja joka tapauksessa ei hän voinut jättää asiata silleen: hänen täytyi saada puhua Paulista.
Niin suuresti oli Paulin kummallinen käytös vaikuttanut Marianneen.
"Kuules, Börje, minkälainen hän oikeastaan on? — Marianne kysyi tätä niin huolettomasti, kuin vaan saadakseen jostakin puheen ainetta.
"Niin, sen sanon sinulle: hän teeskentelee naisten tähden; ne ovat aina olleet hupsuja hänestä pitämään, ja siten on hän tullut tuommoiseksi. Hän ei ole tyytyväinen kauvemmin kuin häntä katsellaan. Mutta se kyllä menee ohitse, kun hän on tottunut sinuun. Alussa hän luonnollisesti ei voi pitää aisoissa vanhaa ilveilemistänsä, vaan älä ole siitä milläsikään, kyllä se haihtuu sitten."
10.
Mariannelta oli puuttunut kaikki halu taloudellisiin toimiin. Hän istui pöytään, kun se oli katettu, vaan ei huolinut sen kattamisesta enemmän kuin ruoan laittamisestakaan. Häiritsemätön lepo oli korkeinta, mitä hän tavotteli, ja hänen ensimmäinen nälkänsä loistoa haalimaan oli ohitse.