Vaan Paulin huoneessa vietetyn illan perästä alkoi alituinen muutos. Hänen oman arvonsa tunto oli tullut sangen helläksi kaikkea kohtaan, joka olisi voinut synnyttää Paulissa huonompaa ajatusta hänestä, ja hän huomasi olevansa alituisen ja äänettömän arvostelijan läheisyydessä. Jos hän sentähden huomasi Paulin vaikka kuinkakin salaa pöydässä pyyhkivän käsiliinallaan jotakin pilkkua lasistaan, tai jos ei pöytäliina ollut hyväksi mankeloittu, tai lautaset hyvässä järjestyksessä, koski se häneen kuin olisi hän saanut nuhteen, sillä hän tiesi, että Pauli semmoisista häntä syyttäisi.
Mariannella oli, kun hän tahtoi olla jollekulle mieliksi, vallan vastustamaton kyky päästä toisten ihmisten tottumuksien ja tapojen perille, ja kun hän nyt kiihkeästi halusi päästä arvoon Paulin silmissä, ei kauvan viipynyt, ennenkuin hän oli vakoillut tietoonsa hänen pienimmänkin heikon puolensa.
Marianne tuli tarkkaavaiseksi ja täsmälliseksi, hänen silmänsä rupesi huomaamaan, mikä voi enentää hauskuutta, eikä mikään hänen kokeistaan sitä edistääkseen jäänyt palkitsematta, sillä vaikkei Pauli kiittänyt koskaan sanallakaan, tunsi hän hyvityksen yhtä selvästi, kuin olisi Pauli kiittänyt häntä jokaisesta pienestä tarkkaavaisuudesta.
Pitkät hetket näki hän Paulin istuvan jonkun isolehtisen kasvin varjossa tai tähystelevän syksyisen kukkavihkon meheviä värejä, kuin olisi hän niistä ahminut ravintoa kirkkaisiin puoliavoimiin silmiinsä.
Hänen sieramensa suurenivat herkullisen päivällis-pöydän lähellä, eikä hänestä ollut yhdentekevää minkälaisesta kupista hän ryypiskeli kahvinsa tai mistä lasista hän otti kulauksen vettä. Varomaton kolina pöydässä voi saattaa hänet huonolle tuulelle, jopa ärsyttää hänen hermojansakin, niin että hän väänteli jäseniänsä, ja kaunis valaistus Mariannen pienessä huoneessa voi muuttaa niin tykkänään hänen mielialansa, kuin olisi hän ollut toinen ihminen. Hän oli tunteellinen kuin kaasuliekki ja hänen hienoksi muodostunut taipumuksensa ulkonaiseen hyvinvointiin näkyi pienessä ja suuressa. Sentähden tunsi hän lepoa Mariannen hiljaisessa huolenpidossa; tämä täytti ennakolta kaikki hänen toiveensa ja poisti kaiken, mikä olisi herättänyt vastenmielisyyttä. Pauli oli tästä kiitollinen, ja välistä hänen käytöksensä Mariannea kohtaan muistutti sairaan lapsen ärtyisätä mieltä.
Naisromaanit olivat joutuneet vallan epäsuosioon, lieneekö se sitten ollut seurauksena Paulin säälimättömästä arvostelusta, tai ettei hän niitä enää tarvinnut. Jos hän joskus luki, oli hänellä aina ranskalaisia kirjoja, joita hän lainasi Paulilta, niinkuin Bourget, Baudelaire, Maupassant ja Flaubert. Pauli oli ottanut kehittääksensä hänen kirjallista aistiansa, jonka hän huomasi olevan kaiken arvostelun alapuolella. Mariannen luonteen taipuvaisuus näkyi tässäkin, eikä Pauli olisi koskaan voinut ajatella etevämpää oppilasta.
Kun Börjellä oli paljon ulkotoimia, saivat Pauli ja Marianne useimmiten olla kahden kesken toinen toisensa seurassa, ja kun ensimmäinen kylmyys, joka oli Mariannen mielessä ollut Paulin huoneen vihkimyspäivän illasta saakka, oli taasen haihtunut, tuli heidän välinsä tyyneksi ja avomieliseksi. Heidän mielialoissaan ja tunteittensa elämässä oli paljo yhtäläisyyttä; Paulin oli vaan aina enemmän kehittynyt kuin Mariannen. Heistä oli sentähden hupaista istua ja vertailla ajatuksiaan, irroittaa niitä omasta itsestään, lausua niitä kuultavaksi ja punnita niitä keskenään. Mariannesta, joka asioiden miettimisessä ei vetänyt Paulille vertoja, oli tämmöinen ajatuksien irroitteleminen ja toisen tutkittavaksi antaminen, oikein kiihdyttävää mielityötä.
Börjen mieleen ei koskaan juolahtanut olla mustasukkainen, eikä hänellä siihen ollutkaan mitään syytä, sillä Marianne liittyi häntä lähemmäksi kuin koskaan ennen. Hänen hellyyden tarpeensa näytti tulleen kaksinkertaiseksi, vaan hänen luonteensa samalla kertaa raittiimmaksi. Börjen mielestä oli tämä seurauksena siitä, ettei Marianne enää oleskellut niin yksikseen. ja hän oli iloissaan Paulin tulosta. Se arkuus, joka Mariannea oli vaivannut veljiensä läsnäollessa tunteitaan osoittaessaan, oli kadonnut jäljettömästi Paulin seurassa, sillä tämä ei ainoastaan pitänyt Börjeä arvossa, vaan sen ohessa häntä jollain tavalla ihaili; — se ilmautui lapsellisessa kummastelemisessa, joka loppui hartauteen ja jolle hän itse oli valmis nauramaan. Hän tunsi oikeata ylpeyttä ystävänsä puolesta, melkein kuin hänellä olisi ollut osaa hänestä, ja hänen suuri ilonsa oli näyttää Mariannelle, kuinka helposti Börje jaksoi nostaa suurimpiakin painoja; eikä Börjekään ollut vallan tunnoton tälle mairittelevalle tarkkaavaisuudelle, sillä hän ei ollut aivan vähäisen olevinaan ruumiinsa voimien puolesta, joilla hänen oli tapana innostuttaa työmiehiänsä. Sitä paitse ihaili nyt Marianne, koska Paulikin niin teki, montaa seikkaa, jotka hänestä ennen olivat näyttäneet kömpelyyksiltä. Sekä hän että Börje tunsivat huojennusta, kun heidän yhteiselämäänsä oli tullut liikkuvampaa ainesta, ja Paulista tuli heille tuo hyvää vaikuttava johtaja, jonka toimi tavallisesti lapsilla on kodissa, jotka pienellä ajattelemattomuudellaan ja vaihtelevan mielensä avulla poistavat puutumuksen kodista. Börje tunsikin, ettei Pauli voinut poistua jättämättä tyhjää aukkoa jälkeensä, joka seikka vieläkin lisäsi hänen mielihyväänsä.
Mariannen pieni työkamari oli tullut heidän lempipaikakseen varsinkin Börjen ollessa ulkotoimillaan, sillä hän taas viihtyi parhaiten suuressa vierashuoneessa noiden jäykkien huonekalujen keskellä.
Pauli ja Marianne olivat muuttaneet kaikki huonekalut toiseen asentoon jälkimmäisen kamarissa; Pauli oli sinne lahjoittanut joukon taide-esineitä kaunistukseksi, ja Marianne oli antanut muuttaa piaanonsa sinne. Pauli sanoi huoneen kokonaisuudessaan näyttävän jalokivisen rintaneulan samettikotelolta, vaan Börje kutsui sitä tapernaakeliksi.