"Ei maar, Marianne-rouva, tässä kohden en liioittele. Minä en tahdo sanoa, että Börje kohottaa itsensä mihinkään valtiolliseen merkitykseen, vaan että hänestä tulee yksi niitä itsenäisiä miehiä, joiden sana painaa paljo vaakalaudalla joka kerta kun kysytään rahvaan myötätuntoisuutta, siitä voitte olla varma. Eikä meidän ruokarikkaassa maassamme viljellä viidensadan tynnyrin alaista maata Börjen tavalla, ellei ole varmoja, toimekkaita suunnitelmia johtamassa. Ajatelkaas näitä kaikkia ihmisiä, jotka hänestä riippuvat! Ja kaikkihan menee tasaisesti kuin kellossa. Jos minä olisin nainen, pitäisin kunnianani seisoa sellaisen miehen rinnalla ja seurata hänen kehittymistänsä."
Marianne näytti neuvottomalta. Hän ei koskaan ollut hyvillään, kun Pauli kiitti Börjeä noin liiallisesti. Se tuntui hänestä nuhtelemiselta. Pauli sen kyllä huomasi, vaan ei ollut millänsäkään; hänestä oli hauskaa puhua.
"Börje ei juuri ole ystävällinen," jatkoi hän heittäytyen taas tuoliinsa selkänojolleen, "en voi olla nauramatta ajatellessani… Nähkääs, siihen aikaan kuin hänellä oli rahaa eikä mulla ollut yhtään, sattui välistä että hän joskus auttoi minua, vaan kun minä sitten tahdoin kiittää häntä, niin hän omalla tavallaan käänsi minulle kylkipuolensa ja lopetti kaikki kiitosvirret sanoen niin äreästi hm, ettei kukaan sitä voinut osoitella. Old fellow,[7] minä muistan sen kuin eilisen tapauksen!"
Tätä kuullessaan oli Marianne tulemaisillaan oikein mustasukkaiseksi, hänen mielestään piti Pauli enemmän Börjestä kuin hänestä.
Illallisen jälkeiset hetket kuluivat melkein aina molempien ystävien shakkitaisteluissa. Marianne ei ottanut puheeksi, kuinka typerältä se näytti eikä hän myöskään jättänyt heitä yksikseen. Päinvastoin istui hän aina sohvassa Börjen vieressä katsellen halukkain silmin sotaonnen vaihetuksia.
"Tuo pikku hirviö tahtoo istua oppimassa, kunnes hänkin osaa tehdä matin minusta," sanoi Börje, "mutta älähän huoli."
Enimmäkseen ei hän ajatellut Mariannea eikä muuta päästyään pelin alkuun. Kädet tuuheaan tukkaan pistettyinä ja shakkilautaan tuijottaen voi hän istua kokonaisen neljännestunnin ja tuumia tehtävää siirtoa punniten sen kaikkia seurauksia. Vaan hän oli liiaksi tottunut vanhan apteekkarin yksinkertaiseen menetystapaan, ja uuden vastapelaajan monipuolisuus piti hänen ponnistuksiansa pilkkanansa.
Pauli Sandell ei ollut mikään intohimoinen pelaaja; hän oli siitä saanut kyllänsä, — hän älysi aseman yhdellä silmäyksellä, oli heti valmis siirtämään eikä hänen koskaan tarvinnut olla levoton pelitoverinsa suunnitelmista, jotka hän näki päivän selvinä edessään. Vaan hän ei koskaan näyttänyt kärsimättömyyttä, kun Börje aprikoi.
"Sinä takerrut omiin laskuihisi, niin että unohdat minun," sanoi hän vaan sääliväisesti hymyillen, kun Börje varovaisuudestaan huolimatta siirsi hullusti:
"Mutta minä teen sinusta matin, hitto minut vieköön, jollen minä tee sinusta mattia!" lupasi Börje järkähtämättömimmällä sitkeydellänsä.