"Nyt tiedän!" sanoi Pauli päästäen helpottavan hengähdyksen, "Börje on ruvennut epäilemään jotakin?"
"Ei ole."
"Mutta, Marianne!"
"Teidän täytyy lähteä. Minä saatan tahtoni perille. Maksakoon mitä tahtonsa, vaan sen täytyy tapahtua. Se on häpeällistä! Se on kunniatonta! — Minä olen toisen vaimo."
Nyt naurahti Pauli, kimakasti, tahdottomasti, kuin suuttunut nainen:
"Ja siitä ette ole ennen tietänyt kuin nyt?"
"Niin, pilkatkaa minua, pilkatkaa minua niin paljo kuin tahdotte. Se ei vaikuta mitään, kun vaan lähdette."
Pelkuruus Mariannen kasvoista oli kadonnut. Hän oli liikutettu, vaan myöskin päättäväinen.
"Kyllämar, antakaa kuulua vaan! Mitä Börje on sanonut? Minä tapasin hänet Eslövissä, vaan ei hänessä näkynyt mitään erinomaista."
"Mitä hänessä sitten piti näkymän?" Vaisto varjella itseänsä pakotti
Mariannen panemaan ääneensä vähän ylpeyttä.