He tapasivat toisensa vasta päivällispöydässä; syönti ei sujunut iloisesti. Börje näytti kaipaavan Paulia, ja sitäpaitse oli häntä loukannut se umpimielisyys, jota Marianne oli häntä kohtaan osoittanut viime aikoina. Hän oli kuitenkin ehkä huolissaan isänsä asioista! Börje ei tahtonut tunkeutua hänen luottamukseensa eikä tehdä hänelle mieliksi rahoja lainaamalla.
Aterian loputtua astui Marianne akkunan luokse ja rupesi siitä ulos katselemaan. Juuri kun Börje aikoi mennä hänen sivuitsensa, kääntyi hän.
"Börje."
Puhuteltu katsahti häneen. Mariannen kasvoissa kuvastui ikäänkuin arvokas vakavuus.
"Tahdoitko sinä mitään?" Börje meni hänen luokseen.
Silmiään ylös luomatta sanoi Marianne matalalla, yksitoikkoisella äänellä sanottavansa.
Börje katseli häntä hartaasti.
"Onko niin … onko niin todellakin laitasi?" sanoi hän.
"On."
Kun Börje pudisti hänen kättään ikäänkuin kiittääkseen, koetti Marianne hymyillä sekä vilkasi ylös miestänsä silmiin, jonka jälestä hänen katseensa kuitenkin heti kääntyi arasti sivulle päin. Börjen ilo oli outoa Mariannesta, ja vaikutti, että Marianne tunsi itsensä sanomattoman köyhäksi. Hänen mielestään ei löytynyt mitään muuta kuin kuollut tunteettomuus.