Lautamiehen mentyä tuli Börje taas Mariannen luokse.
"Kiitoksia, Marianne," sanoi hän, "sinä olit oivallinen; ukko vallan hurmautui sinuun. Etkä sinä voi koskaan uskoa kuinka kunnon mies hän on ja niin perehtynyt kaikille aloille! Hänestä saa paljon oppia, hän on sangen ymmärtäväinen kaikessa, mikä koskee kunnallisia asioita ja semmoista. Ja onhan se hauskaa, kun kaikki, jotka käyvät täällä, voivat kotonaan kertoa, kuinka hyvä vaimo minulla on, vaikka hän onkin kaupungin lapsia."
Marianne laski kätensä Börjen käsivarrelle, he seisoivat akkunan vieressä hämärässä.
"Minä vaan haluaisin, että sinä panisit mun useammin koetukselle," sanoi Marianne ujosti.
Börje oli hetken vaiti, sitten sanoi hän äkkiä: "Kuinka sinä olet voinut opetella kutomaan kangasta?"
Marianne oli vastaamaisillaan sen olevan hauskaa, vaan hän malttoi mielensä ja lausui suoran totuuden.
"Minä luulin sinun tulevan hyvillesi, jos osaisin kutoa."
Börje oli muutamia minuutteja vaiti.
"Minä en olisi sitä sinusta koskaan uskonut. Etkä sinä ole siitä puhunut mitään."
Nyt oli Mariannen vuoro olla ääneti, vaan molemmat tunsivat tulleensa toisiansa vähä lähemmäksi. Marianne vaivasi päätään tuolla ulkomaanmatkalla, vaan sitä hän ei ollenkaan voinut puheeksi ottaa.