"Ja minä olen aikonut ruveta maanviljelijäksi," sanoi Kaarle salaisen painavasti, kuin olisi hän tuossa istunut arvaamattomat aarteet taskussa, joista ei kellään ollut aavistustakaan.
"Sinä!" huudahti Börje. "Siihen tarvitaan rahaa ja kelvollisuutta."
"Sen minä tiedän."
"Mutta Kaarle…" Isä aikoi panna vastalauseensa.
"Minä … hm — minä —" Kaarle ojensi kookkaan ruumiinsa — "minä aion mennä naimaan."
Hän oli nähtävästi koko ajan pitänyt mielessään tätä salaisuutta odottaen ainoastaan parasta tilaisuutta antaakseen sen räjähtää kuin pommin keskelle kokousta, jotta se tekisi parhaimman vaikutuksen. Suuri hälinä syntyikin huudahduksista ja kysymyksistä. Kun oli vähä tyynnytty, jatkoi Kaarle jotenkin levollisena.
"Me tulemme kaksinkerroin sukulaisiksi, Börje; hän on sinun veljesi vaimon sisar."
Börje oli vähällä ruveta kohti kulkkuansa nauramaan, vaan hän hillitsi itseänsä ja katsoi Marianneen.
"Kolmenkymmenen vuotias ja pitkä kuin korpikuusi," sanoi hän puoleksi hiljaa.
"Mutta, Kaarle sinä! Älä tee niin?" huudahti Marianne pelästyneenä.