"Älä kerjää, Marianne, vaan jos sen teet, niin kerjää vähän mullekin!" huusi Hakvin.
"Tuo herra on valmis uhraamaan ruumiinsa ja sielunsa leivoksien ja sikaarien edestä", selitti Waltteri.
"Juuri kuin olisit itse mikään muonan halveksija!"
"En minä ainakaan polta kasakkaa."
"Oletko minun nähnyt kasakkaa polttavan?" riehui Hakvin vallan tulipunaisena tämmöisestä loukkauksesta.
"Eipä se ole paljoa parempaa ollut."
"Voi olla yhtä hyvää kuin se, että sinä poltat kahdenkymmenenviiden äyrin sikaaria, joita kiusaat tovereiltasi etkä ikänä maksa takaisin", ärisi Hakvin. Hän oli niin ilkeä, ettei huolinut siitäkään arasta seikasta, että uusi lanko oli saapuvilla.
"Hiljaa, poikaseni, muutoin et saa mitään makeisista", sanoi isä hyväntahtoisesti.
"Ah" — Hakvin vetäytyi nurkkaan kuin muriseva koira.
"Odotetaanpas vaan kunnes äiti tulee, kyllä hän sitten on iloinen, kun saa ryömiä taas esille", sanoi isä nauraen ja laski kätensä kummankin vanhemman veljen olkapäälle. "Katsoppas Börje, nämä kaksi piskuista tulivat yht'aikaa ylioppilaaksi viime kevännä. Eivätkö ne ole aikapoikia? Kaarle on kahdenkymmenen ja Waltteri yhdeksäntoista vuotias. Meidän lapsemme ovat syntyneet kaikki vallan yhdessä rypeessä. He ovat kaikki tyyni yhtä vanhoja melkein. Ei vaan, ei Hakvin, hän on vaan kuusioista vuotias, vaan ensi kesänäpä ehkä hänkin hankkii valkean lakin itselleen."