"Vai niin", sanoi Börje välinpitämättömästi.
"Nii-iin, kyllä hänessä on pontta, vaikka mieli kuohuukin sangen usein väliä reunojensa ylitse."
Kamreeri löi Kaarlea olkapäähän.
"Tässä on lääkärin alku, ja tuosta tummatukkaisesta tulee lakimies. Näinä päivinä lähtevät he täältä Lundiin. Kenenkäs kanssa tuo pieni sitten saa jankuttaa?"
Tuo pieneksi kutsuttu oli jo ennättänyt muuttua hyväksi. Hän halasi isää kaulasta ja he rupesivat kävelemään edestakaisin laattialla.
"Marianne, kuules, tuo vapaaherratar lienee oikea ylimys", sanoi Börje.
"Hänen isänsä oli nahkuri ja hänen nimensä oli Eskilsson. Hän oli hirmuisen rikas ja parooni oli hirmuisen köyhä, siinä on koko historia ennen häitä. Kun on nähnyt hänen kasvonsa, tietää myöskin häiden jälkeisen historian. Parooni raukka — hän sitten pääsi siitä vihdoin ja viimein ja se oli vallan hyvä hänelle, sillä hänellä ei ollut liian hauskaa. Hän sai ristineen ajella vaunujen jälessä."
"Minä olisin antanut hänen mennä maailman loppuun saakka vaunuineen, vaan en itse suinkaan olisi seurannut", sanoi Börje.
"Parooni voi kuitenkin vallan hyvin, hän söi itsensä kuoliaaksi", sanoi Waltteri katsahtaen ilkeästi Kaarleen.
"Hän söi suuren osan vaimonsakin rahoja", lisäsi isä.