Enempää ei toinen saanut tietää. Vaan hän oli kyllä hankkiva siitä selvän; vaikka hän kaivaisi asian pihdeillä ilmoille!
Sunnuntaina, jolloin Börjellä oli ollut mainitut herrojen päivälliset ja he olivat saattaneet viimeiset vieraat ulos, jäivät he molemmat seisomaan portaille. Kevättä oli jo kulunut ja illan valo rupesi hämärtymään; ilma oli tyyni ja rauhallinen ja äsken puhjennut koivu levitteli tuoksuaan.
Marianne kääntyi ja katseli Börjeä, vaan ei puhunut mitään.
Tämä seisoi hiljaa, eikä Marianne voinut päästä sisään menemättä hänen sivuitsensa.
Sitten kääntyi hän vielä kerran ja katseli; hänen mielestään olisi Börje nyt voinut puhua. Vaan tämä pujotti ainoastaan käsivartensa hänen vyötäisilleen ja suuteli häntä.
Marianne seisoi silmät alas luotuina.
"Minkätähden sinä et tahtonut tulla valtiopäivämieheksi?" sanoi
Marianne lopuksi kääntymättä.
"Mistä sinä sen olet saanut tietää?"
"Per Olsson sanoi siitä olleen kysymyksen, vaan että sinä kieltäyit, ettet muka tahtonut."
Börje ei sanonut mitään.