"Minä käsitän enemmän kuin luulet," sanoi hän sitten pitkään.
"Mitä tarkoitat?"
"Kunnianhimoa — Börje."
Tämän kasvot synkistyivät. Siitä hän ei kärsinyt kuulla puhuttavan. Sitten katseli hän vaimoansa, vakavasti, terävästi, kuin hän joskus teki.
"Vaikka on lyötykin rahaksi, ei sillä ole sanottu, että tahtoo semmoisena olla," sanoi hän tylysti.
"Kun Torsten tulee suureksi, ja kun hän tuntee samaa, jota sinä nyt, silloin ymmärtää hän, että myös vaimolle voi puhua, minä tarkoitan minulle."
Mariannen kasvot olivat vaalenneet, hän tunkeusi miehensä ohitse etehiseen. Tämä tarttui hänen käteensä pidättäen häntä.
"Marianne, mitä tämä on?"
"Se on, että minä olen sovittanut enemmän kuin kylläksi. Se on, että minä olen osoittanut, etten ole ajattelematonta korutavaraa. Se on, että minä olen pitänyt sinusta niin paljon, että olisin voinut mennä vaikka tuleen ja veteen sinun edestäsi ja ettet sinä kuitenkaan, kuitenkaan koskaan ole pitänyt minua itsesi arvoisena."
"Mutta mikä sinun on?"