"Noh, oletko tyytyväinen Marianne?" kysyi Kaarle.
Marianne seisoi pöydän vieressä ja hypisteli ajatuksiinsa vaipuneena kirjailtua pöytäliinaa.
"Tietysti, eihän minun muutoin olisi tarvinnut suostua. — Etkö pidä hänestä?" lausui hän kääntyen Waltteriin, joka oli perheen ennustava tietomies.
"Kyllä maar, näyttääpä hän siivolta." Äänessä oli jotain myöntyväistä. Marianne tiesi veljensä pitävän parempana jotakuta tieteellisesti sivistynyttä miestä tai ainakin jotakuta, jolla olisi ollut toisenlainen käytöstapa. Marianne tunsi hieman nöyryytystä, eikä Börje ollut hänestä enää sama kuin aamupäivällä. Hän ei voinut olla asiata ajattelematta toisten kannalta.
"Minä pidän hänestä oikein paljon, se on varmaa," sanoi rouva Björk, "eihän se mitään tee, vaikkei hän olekkaan keikailija, kyllä hän sen vuoksi voi olla hyvä."
"Ja kyllä hän sievistää itseänsä, siihen hänellä on varoja," sanoi
Kaarle.
"Minä taas olen vakuutettu, että hän on oleva hyvä meidän pikku
Marianneamme kohtaan," sanoi isä.
"Ja ajatelkaamme kuinka sinun luonasi saamme syödä maamansikoita sokurikerman kanssa!" sanoi Hakvin ja nyhkäisi Mariannea kylkeen.
4.
Oli seuraavana päivänä. Aamulehdessä oli ilmoitus; niin pian kuin Börje tuli, vaihdettiin sormuksia, ja aamiaisen jälestä juotiin lasit. Sitten meni kukin suunnalleen, ja kihlatut jäivät yksikseen. Ja puolipäivä-junassa piti Börjen lähtemän. Hän ei voinut olla kauvemmin poissa kotoansa.