"Kuinka tämä puu on kaunis. Onko se joku palmulaji?" sanoi Marianne ja näytti korkeata kasvia, joka seisoi yksinään pienellä pöydällä.
"Palmuko!" nauroi Börje. "Arvasinhan minä, ettei pieni kaupunkilaisneiti voisi sen nimeä tietää. Se on vaan hamppu. Mitä luulet! Eikö se ole kaunis?"
"Tämä on kummallista. Tuoltako hamppu näyttää?"
"Niin," jatkoi Börje vilkkaasti, "kun sen näkee näin kunniassa ruukussa, ei sen luule olevan niin vähäpätöisen kasvin; tuohan näyttää vallan komealta. Mutta se onkin kaunis kappale. Tämä on naaraspuoli; koirashamppu on toisenlainen. Vaan tähän ei koskaan voi kuitenkaan kasvaa siemeniä, sillä hampussa kasvaa eri sukupuolet eri varsissa, ja tämähän seisoo aivan yksinään."
"Vai niin se on, siitä en tietänyt." Marianne koetti näyttää huolettomalta, vaan hän ei tietänyt minne loisi silmänsä. Börjellä oli sentään hirmuinen tapa puhua kaikesta!
Börje on katsellut häntä suoraan ja vilkkaasti kasvoihin. Vaan nyt punehtui hän ihan tulipunaiseksi. Pitikö tuo talonpoika sitten hänessä aina pysymän!
Marianne käveli ympäri huonetta.
"Onko sulla tapana lukea tätä?" sanoi hän laskien kätensä Melinin ison raamatun kannelle, jossa oli hopeahakaset ja joka oli toisella pienellä pöydällä.
"Ei. Mutta äidillä on samanlainen," vastasi Börje.
"Senkö vuoksi sitä sitten vaan pidät!" Marianne oli nauramaisillaan kohti kulkkua.